torstai 25. maaliskuuta 2010

NUORIA PELOTTAA TULEVAISUUS

Helsingin sanomat 20.3. pohti kansallisen nuorisotutkimuksen tuloksia. Tutkimukseen osallistui 6500 henkilöä. Nuoret pohtivat tulevaisuutta, yhteiskuntaa ja tulevaisuutta. Mielenkiintoista on, etteivät nuoret ole antaneet periksi nykyisen yhteiskunnan vaatimukselle kulutuksen lisäämisestä ja rahan vallalle. Tulevaisuutemme rakentajat ovat huolissaan luonnonvarojen ehtymisestä sekä yhteiskunnan jakaantumisesta köyhiin ja rikkaisiin, myös yhteiskunnallisuus kiinnosti kahta kolmesta. Minusta yllättävintä oli, että jopa 38 % harjoitti tuoteboikotteja. Lisäksi nuoret halusivat tietää enemmän tuotantoketjujen eettisyydestä. Eli, valikoiva kuluttaminen voisi olla jopa vielä suuremman joukon jokapäiväinen rutiini.
Jos tällainen valikoiva ostoskäyttäytymine on näin suuressa nuorten joukossa todellisuutta, niin tulevaisuudessa ei pelkkä joutsen merkki ole riittävä ostoperuste, vaan tuotteisiin saattaa tulla merkki eetisestä valmistuksesta. Hyvä niin.

Ei kommentteja: