perjantai 24. joulukuuta 2010

HETEMÄEN JOULUEVANKELIUMI

Suomen kansan valmistautuessa joulun viettoon, julistettiin kansalle Hetemäen evankeliumi, tosin vain sen ensimmäiset sanat: koko kansa on verolle pantava.
Loistava ajoitus, jos tarkoituksena oli jarruttaa joulukauppaa ja luoda kiristyvän vyön tunnelmaa. Huono ajoitus, jos oli tarkoitus luoda toivoa tai uskoa tulevaisuuteen. Kokoomuksen orkestroima verotyöryhmä ei kansaa sääli, kaikki otetaan irti, mitä kehdataan. Jos tämä on sitä kokoomuksen uutta innovaatiopolitiikkaa, niin ainakin keinot ovat vanhoja: veroja, veroja ja veroja. Verotuksen painopiste kohdistuu yhä enemmän elämisen verotukseen. Miten voi kulutusta lisätä verottamalla lisää kulutusta?
Keskustelin hiljattain amerikkalaisen ystäväni kanssa ja vertailimme maidemme verotusta. Hän ei meinannut uskoa todeksi, kun kerroin, että noin 45.000 euroa (noin 60.000 USD) vuodessa tienaava, maksaa palkastaan veroa noin 22-24 %. Sillä saa ilmaisen koulutuksen, terveydenhoidon ja kaikki mahdolliset kunnalliset edut katuvaloista teatteriin. Amerikan serkku maksaa vastaavasti veroa noin 14 %, mutta hän joutui kolme lapsen isänä maksamaan sairaskuluvakuutuksia ja koulutusmaksuja kymmeniätuhansia dollareita vuodessa. Kerroin, että maksamme myös välillisiä veroja keskimäärin toisen mokoman, mutta silti hän piti Suomea lähes veroparatiisina.
Verotus nousee tulevissa vaaleissa yhdeksi vaalien pääteemoista. Olemme ajautumassa tilanteeseen, jossa palkkatulon verotus lähestyy tasaveromallia, ilman että on ratkaistu julkisen sektorin rahoitus. Julkisen sektorin rahoitusvaje ei ratkea kulutusveroja nostamalla, vaan palkkaverojen progression tarkistamisella, jossa niitä joiden veronkantokyky on parempi, verotetaan enemmän. Hetemäen ehdotus tarkoittaa yhä pienenpää ostovoimaa keskituloisille ja todellista ahdinkoa pienituloisille ja kasvavaa kurjuutta vanhuksille ja yksinhuoltaja perheille.

tiistai 14. joulukuuta 2010

ESPOOSSA KOHTUULLINEN BUDJETTISOPU

Kristillisdemokraattien tavoitteet talousarvioneuvotteluissa toteutuivat kohtuullisesti. Kun jaettavaa en vähemmän kuin enemmän, on oltava tyytyväinen siihen mitä saa. Olisimme halunneet 1.4 miljoonaa euroa pitkäaikaishoitoa jonottavien potilaiden jonojen purkuun, mutta saimme vain 0.4 miljoonaa euroa. Se ei ole riittävästi, mutta kuitenkin oikean suuntainen. Jonossa on noin 100 henkilö keskimäärin, on ollut jo yli vuoden.
Saimme neuvoteltua lisää rahaa päihde- ja mielenterveydenhoitoon, kouluterveydenhoitoon sekä asunnottomien ja vähävaraisten auttamistyötä tekeville järjestöille. Koulupuolella oli noin 7 miljoonan vaje, mutta sen kaupunginjohtaja Kokkonen oli omassa pohjaesityksessään jo huomioinut, joten poliittisille ryhmille ei jäänyt paineita pyytää lisää.
Pieni ilon aihe oli myös, se että esityksestäni Viittomakielisten yhdistys sai vuodeksi eteenpäin vuokratuen, jotta sen toiminta voi jatkua. Myös liikuntatoimi sai hieman lisärahaa urheilukenttien heittopaikkojen kunnostukseen.
Paljon jäi vielä tehtävää, mutta tästä on jatkettava. Espoon talous on moneen muuhun kuntaan verrattuna vahvalla pohjalla ja velkaa vähän. Espoon ongelma ei ole raha, vaan kylmä ja kova priorisointi, jossa heikompien asiat jäävät jalkoihin. Tässä meillä kristillisdemokraateilla on paljon tehtävää.

maanantai 29. marraskuuta 2010

PERUSPALVELUT VAI HYVINVOINTIPALVELUT

Päivän Kauppalehdessä (29.11.2010) valtioneuvoston talousasioiden valtiosihteeri Jukka Pekkarinen peräänkuuluttaa valtion talousremontin nopeaa aloittamista. Pekkarisen mukaan julkisessa taloudessa on 10 miljardi euron aukko. Ja, jos mitään ei tehdä, olemme varmasti syvissä ongelmissa 2020. Olen hänen kanssaan siitä samaa mieltä, että vaikeita päätöksiä on edessä ja niitä on myös tehtävä, mutta samalla ihmettelen, miksi hän, valtiosihteerinä jolla on kaikki mahdollinen tieto ja koneisto, ei itse tuo keskusteluun uusia malleja palveluiden hoitamiseen. Hänellä on parhaimmat välineet taloustutkimuksen ja erilaisten talousmallien simulointiin ja laaja asiantunteva henkilökunta juuri tätä tarkoitusta varten. Olisiko aika painaa koneiston nappia, pohdinnan sijaan?
Pekkarinen haastaa: ”On käytävä rehellinen keskustelu, missä menee julkisen vastuun raja.”. Juuri näin on tehtävä. Kansa odottaa, että kerätyillä verovaroilla saa sen, mitä on luvattu niillä saatavan, ei enempää.
Olemme tulleet siihen hetkeen, jolloin on aika erottaa toisistaan peruspalvelut ja hyvinvointipalvelut. Suomessa on riittävästi rahaa peruspalveluiden hoitamiseen, hyvinvointipalveluista joudumme varmasti tinkimään. Nyt on kerrottava kansalle, mitkä ovat niitä palveluita, jotka julkinen sektori turvaa, ja mitkä palvelut voidaan katsoa kuuluvan sellaisiin hyvinvointiin liittyviin palveluihin, jotka on itse kustannettava.

tiistai 5. lokakuuta 2010

JULKINEN TERVEYDENHUOLTO MYYNNISSÄ?

Kansainvälisissä, eri maiden paremmuutta vertailevissa kisoissa, Suomen julkinen terveydenhuolto on menestynyt heikosti. Näin ei pitäisi olla! Näin kuitenkin on, eikä se edes tunnu vallanpitäjiä häiritsevän.
Tämä asetelma sopii hyvin yksityisen terveydenhuollon pitkäntähtäyksen suunnitelmiin, joissa jo jonkin aikaa on hiottu toimintoja sellaiseen asentoon, joka on valmis ottamaan vastaan talousahdingossa olevien kuntien tehtäviä. Kunnallisen terveydenhuollon huono johtaminen, kankeus ja tehottomuus ovat johtamassa kestämättömään tilanteeseen, jossa lakiin perustuvat velvoitteet jäävät hoitamatta. Edessä on aika, jossa terveydenhuoltomme alkaa tahkota rahaa yrityksille ja niiden kansainvälisille sijoittajaryhmille. Jälleen kerran Suomalainen huippuosaaminen, huonon johtamisen seurauksena, kantaa hedelmää maamme rajojen ulkopuolelle.

tiistai 21. syyskuuta 2010

RUOTSIN VAALIT

Ruotsin eduskuntavaalit jatkoivat oikeiston valta-aikaa. Tulos kuvaa hyvin Pohjismaisen poliittisen ilmaston siirtymää vasemmalta oikealle. Muutos on heijastusta laajemmasta yhteiskuntamuutoksesta, jossa ihmisten itsekeskeisyyteen ja individualistiseen ajatteluun perustuva näkemys ohjaa myös äänestyskäyttäytymistä. Taustalla on ajatus siitä, että oikeistolainen politiikka jättää minulle juuri nyt enemmän, kuin vasemmistolainen yhteisvastuuseen ja solidarisuuteen perustuva politiikka. Hetkellisesti näin varmasti on, mutta ongelmalliseksi tämän tekee se, että me kaikki vanhemme ja haurastumme, poliittisesta linjasta riippumatta. Tulee päivä jolloin tarvitsemme hoitoa,silloin on edessä nykyisen mallin seuraukset: hoitoa ei ehkä ole tarjolla, ei ainakaan nyt, vaan edessä on jonotus ja odotus, koska olemme jo ulosmittaneeet tulevaisuuden sosiaaliturvamme.
Voi olla, että nykyinen vasemmistolinja on vanhanaiksesti pukeutuva, eikä pärjää missikisoissa oikeiston kanssa, mutta jotenkin nykyinen verotuksen painopiste hirvittää. Nyt jää enemmän, tulevaisuudessa vähemmän, vaikka tosiasia on,että enemmän olisi parempi myöhemmin, kun toimintakykyni ei enää vähemmällä selviä.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Luterilaisuus taantumassa kansanuskonnoksi

Oheisen mielipidekirjoituksen lähetin Kotimaa lehteen. Se julkaistiin kesäkuussa, mutta siitä oli sensuroitu piispoja käsittelevä osuus. Toimituksen sensuuri ei anna kovin hyvää kuvaa lehden avoimesta linjasta. Joten tässä kirjoitus kokonaisuudessaan.

Vapaan suunnan pastorina seuraan mielenkiinnolla Suomen Luterilaisen kirkon vaiheita. Kaksien viime vaalien tulosten seurauksena odotusarvo kirkon tulevaisuuden suunnasta on nopea liberalisoituminen niin opin tulkinnassa ja soveltamisessa, kuin luterilaisuuden tunnustuskirjojen roolista ja merkityksestä. Arkkipiispa on jopa antanut kommenteillaan ymmärtää, ettei Kristuksen neitseestä syntyminen ole kirkon uskontunnustuksen osana niin merkittävä, että siihen olisi tarvetta uskoa, jos muuten kokee uskontunnustuksen omakseen. Aikamoinen avaus uudelta arkkipiispalta. Tosin kommentti ei tule yllätyksenä, sillä jotain tämän suuntaista oli odotettavissa piispan vaalien TV-haastatteluiden perusteella, kun ehdokas Mäkiseltä kysyttiin hän näkemystään Jeesuksen neitseestä syntymiseen, totesi hän, että asiasta pitää keskustella.

Suomessa muille kristillisille kirkoille ja seurakunnille ei ole samantekevää, mitä Luterilaisessa kirkossa tapahtuu. Sen rooli ja painoarvo suurimpana kirkkokuntana ja merkittävä juridinen erityisasema valtioon nähden, vaikuttaa koko kansan moraalikäsityksen muodostumiseen. Kirkon mielipiteellä on merkitystä.

Valtiokirkko käsitteestä luopumisen myötä piispat ovat alkaneet korostaa kirkkoa kansankirkkona. Valinta on merkittävä, sillä sen painopiste on kansan kuulemisessa ja mielipiteessä, ei kansan ohjaamisessa. Kansa kertoo millaisen kirkon se haluaa ja sitä kirkon johto näyttää seuraavan, mutta mikä painoarvo on sillä mitä Jumala tai edes heidän oppi-isänsä Luther haluaa ja odottaa seurakunnaltaan. Vai ovatko Luterilaisuus ja kansankirkko sisällöllisesti yhtenevät? Tällä tiellä kansa saa näköisensä kirkon, mutta saako Kristus seurakunnan joka on Kristuksen kaltainen?

On todella harmillista jos Luterilaisuus Suomessa taantuu kansanuskonnoksi. Samalla kristillinen moraalikäsitys uhkaa pirstoutua vapaavalintaisiksi arvoiksi, ilman että arvot ankkuroituvat johonkin sellaiseen pysyvään, joka on aina pyhää ja luovuttamatonta.

lauantai 29. toukokuuta 2010

TAIDEKASVATUSTA ON SYYTÄ LISÄTÄ

Kansallisoopperan uusi hallintoneuvosto on kokoontunut. Sen uutena jäsenenä on ollut mielenkiintoista tutustua oopperan kulissien takaiseen elämään. Valtaisa määrä erialojen ammattilaisia tekee työtä näytöksien laadun ja korkeatasoisen taide-elämyksen saavuttamiseksi. Vakituisia työntekijöitä on reilut 500 ja väliaikaisiakin eri kausittain lähes 900. Lavastukset, puvustot, tekniikka ja taiteilijat muodostavat yhtenäisen työyhteisön, jossa tuntuu olevan hyvä henki ja tavoitteellisuus. Monet työntekijöistä ovat olleet talossa useita kymmeniä vuosia.
Oopperan hallintoneuvoston kokouksessa pohdin luovan Suomen tulevaisuutta. Miten luovuudelle luodaan puitteita? Olemme Suomen historian merkittävimmässä työelämän rakenteellisessa murroksessa, jossa työn painopiste on siirtymässä teollisesta valmistavasta työstä tutkimukseen ja luoviin aloihin. Miten me turvaamme luovuuden, ellemme lisää taideaineiden painopistettä opetukseen.
Siinä kokouksen aikana muistin, että parhaillaan on meneillään opetussuunnitelman perusteiden ja tuntijaon uudistus. Tein hallintoneuvostolle esityksen, jotta se vetoaisi Opetusministeriöön taideaineiden lisäämisestä tuleviin opetussuunnitelman perusteisiin ja tuntijakoon. Uusi luova ajattelu nousee osaksi tuotantoketjua vain jos sille luodaan perusteet. Koulujen ilmapiiri, rakennusten luovaa ajattelua innostavien työtilojen suunnittelu, ovat avain asemassa. Luova Suomi ei synny itsestään, se on luotava pitkäjänteisellä näkemisellä ja visiolla.

perjantai 28. toukokuuta 2010

ARVOKESKUSTELUA TARVITAAN

Helsingin sanomat patistaa Helsingin päättäjiä arvokeskusteluun. On aika miettiä millaiset arvot ohjaavat palveluiden suunnittelua ja verovarojen käyttöä. Kaupungin merkittävin avobarometri on sen talousarvio, jossa me arvotamme ihmiset ja hankkeet. Ohjaako valintojamme inhimillisyys vai kylmä teknokratia. Ei Helsinki sen kummemmin kuin Espookaan ole varaton kaupunki, usein kyllä valintojensa mukaan arvokylmä yhteisö. Yhdessä käänteessä ei ole varaa luoda muutamaa kymmentä hoitopaikkaa vanhuksille, ja sitten hetken päästä on 200 miljoonaa euroa musiikkitaloon. Rahasta ei meidän vanhuspalvelumme tai nuorten mielenterveyspalvelut ole vielä koskaan olleet kiinni. Päättäjien arvoista kaikki päätökset kumpuavat.

tiistai 11. toukokuuta 2010

PIKAPÄÄTÖKSIÄ JA DEMOKRATIAVAJETTA

Euroopan rahamarkkinoilla kuohuu. Vain hetki sitten euroalueen taloustieteilijät ihmettelivät ja päivittelivät, kuinka Amerikkalaiset olivat saaneet taloutensa sekaisin. Oli paneelia, jossa toinen toistaan fiksummin selitti Amerikan kriisiä. Samaan aikaan oma takapiha oli jo sellaisessa kunnossa, että oli vain ajan kysymys, milloin sotku paljastuu.
Nyt on sitten tehty pikapaketti oikomaan tehtyjä virheitä ja rahoittamaan markkinoita. Valtioiden pääministerit ja rahaministerit yhdessä tekivät sopimuksen, jonka sitten parlamentit joutuvat hyväksymään, ilman juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa sopimuksen sisältöön.
Tämä massiivinen 750 miljardin euron rahasto, ei ole mikä tahansa paketti, se on se kaikki mitä nyt on pöytään tuoda. Siis, sekä Amerikan että Euroopan talous on nyt velkaelvytyksen varassa. Eräs viisas mies sanoisi, että joka hiekalle rakensi, sen rakennus sortui. Tuskin mikään kuvaa hallitsemattomia, kontroloimattomia markkinavoimia paremmin kuin hiekka.
Viikonlopun tapahtumat kuvaavat hyvin sitä mikä on edessä: näin iso talousaluetta ei voi hallita lukuisilla pienillä itsenäisillä hallinnon malleilla, edessä on keskuhallintovetoinen järjestelmä, Europan maiden liittovaltio. Vakauden ja turvallisuuden nimissä rakennuttu, mutta hiekalle rakennettu.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

FARSSI ESPOON KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Olin eilen Espoon käräjäoikeudessa. Minua syytettiin ylinopeudella ajamisesta. Kiistin syytteet. Ja farssi alkaa. Saavun istuntosaliin. Lisäkseni siellä ovat tuomari ja syyttäjä. Syyttäjä esittää syytteen. Minä kiistän. Paikalle kutsutaan ylinopeuden mitannut poliisi. Tuomari, syyttäjä ja poliisi ovat kaikki tuttuja toisilleen. He naurahtelevat toisilleen ja silmäilevät toisiaan kuin lukion yläluokkalaiset. En meinaa jaksaa uskoa näkemääni ja kokemaani todeksi. Kirjoitan muistiinpanojeni yläkulmaan: olen yksin, tätä juttua ei voi voittaa.
Olen aina ajatellut kunnioittavasti ja ylevästi oikeuslaitoksestamme, nyt uskoni horjuu. Minun ja todistajani lausunto vastaan yhden poliisin lausunto, sen pitäisi kaiken järjen mukaan riittää, mutta ei riitä, sillä vastassa on työyhteisö, ei puolueeton oikeuslaitos. Tämä tunne on vahva. Poliisia kuulustelee työkaveri, kuulustelua arvioi toinen työkaveri ja tuomarina on kolmas työkaveri. Tätä juttua ei voi voittaa, paitsi ehkä, jos olisin se neljäs henkilö, edellisten pomo. Istunto kestää toista tuntia. Poliisin kertomus tapahtuneesta ontuu, hän ei muista tarkasti, hän myöntää tilanteessa olleet epätarkkuuden mahdollisuudet ja hankaluudet. Kahden henkilön todistus vastaan yhden poliisin sana. Poliisilla ei ole mitään todistusaineistoa sanojensa vakuudeksi, paitsi että hän on poliisi. Asian pitäisi olla selvä, mutta ei ole, sillä nämä kolme tuntevat toisensa. Häviän, en siksi että olisin syyllinen, vaan siksi, ettei todistajien sanalle anettu vastaavaa painoarvoa kuin poliisin sanalle. Mietin, kuinkahan mones heidän tuomitsemansa henkilö olin, joka on alusta asti altavastaaja, vailla mahdollisuuksia. Syyttäjä totesi minulle keskusteluissamme: minä olen tottunut luottamaan tähän poliisiin. Siinäpä se. Missä on minun oikeusturvani silloin kun vastassa on näkymättömiä siteitä, jotka ovat todellisuutta väkevämpiä. Ehkä olisi syytä muuttaa kuulusteluprosessia ja käytäntöjä vastaamaan sellaista tilannetta jossa syytetty voisi edes alkeellisesti kokea tulleensa kuulluksi ja huomioon otetuksi. Nyt istuin istunnossa kaveriporukan keskellä, joiden käyttäytyminen saa minut surulliseksi. Onneksi päätöksestä voi valittaa. Tarina jatkuu.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

VÄESTÖPOLITIIKAN NOLLATOLERANSSI

Maapallon väestö kasvaa noin 75 miljoonalla vuodessa. Tätä pidetään hälyttävänä ympäristön kannalta, koska jokainen uusi asukas lisää kulutusta ja hiilijalanjälkeä. Vertailuksi manittakoon, että Suomi on Euroopan nopeimmin vanheneva maa. Eikä Euroopalla kokonaisuutenakaan mene hyvin, jos väestönkasvusta vähennetään muslimien runsas syntyvyys, on koko maanosa pian suuri vanhainkoti. Ainoa länsimaa joka kasvaa terveesti, on Yhdysvallat, jossa lasten hankkiminen on vielä tärke osa ihmisyyden tarkoitusta. Enemmän olisin huolissani uusien asukkaiden elintavoista ja kulutustottumuksista, kuin määrästä.
Eräs professori pohti ääneen maailman taantuvan kulutuksessa 80-luvulle. Kysyn: mikä siinä 80-luvussa nyt oli niin kauheaa? Ja olisiko se tosiaan taantuma? Minusta meillä meni aika hyvin 80-luvulla. Muuten, on laskettu että maapallon ruokavarat riittäisivät hyvin 15 miljardille asukkaalle jo nyt. Ainoa este nälän poistamiselle on ihmisen itsekkyys, nimen omaan meidän, länsimaiden asukkaiden haluttomuus auttaa.

torstai 25. maaliskuuta 2010

NUORIA PELOTTAA TULEVAISUUS

Helsingin sanomat 20.3. pohti kansallisen nuorisotutkimuksen tuloksia. Tutkimukseen osallistui 6500 henkilöä. Nuoret pohtivat tulevaisuutta, yhteiskuntaa ja tulevaisuutta. Mielenkiintoista on, etteivät nuoret ole antaneet periksi nykyisen yhteiskunnan vaatimukselle kulutuksen lisäämisestä ja rahan vallalle. Tulevaisuutemme rakentajat ovat huolissaan luonnonvarojen ehtymisestä sekä yhteiskunnan jakaantumisesta köyhiin ja rikkaisiin, myös yhteiskunnallisuus kiinnosti kahta kolmesta. Minusta yllättävintä oli, että jopa 38 % harjoitti tuoteboikotteja. Lisäksi nuoret halusivat tietää enemmän tuotantoketjujen eettisyydestä. Eli, valikoiva kuluttaminen voisi olla jopa vielä suuremman joukon jokapäiväinen rutiini.
Jos tällainen valikoiva ostoskäyttäytymine on näin suuressa nuorten joukossa todellisuutta, niin tulevaisuudessa ei pelkkä joutsen merkki ole riittävä ostoperuste, vaan tuotteisiin saattaa tulla merkki eetisestä valmistuksesta. Hyvä niin.

tiistai 12. tammikuuta 2010

VÄKIVALLATTOMUUS - UUSI IHANNE

Vuosi 2009 päättyi Suomessa ja Espoossa surun merkeissä. Hetken olimme maailmanlaajuisen median pääuutinen. Saimme kyseenalaisen uuden tittelin: Euroopan väkivaltaisin kansa. Monet kansainväliset mediat käsittelivät viimevuosien Suomen väkivallantekoja. Erityisesti nyt ihmeteltiin poliittisten päättäjien kyvyttömyyttä reagoida kasvavaan väkivaltaan. Samaa ihmettelin minä. Ja sitten tuli kylmä hiki, minähän olen poliittinen päättäjä, mitä minä olen tehnyt? En juurikaan mitään.
Onneksi on uusien alkujen mahdollisuus. Päätän ryhtyä toimeen ja nostaa keskusteluun Espoon päättäjien keskuudessa ennaltaehkäisevän työn kasvavan merkityksen. Miten nykyinen tilanne voitaisiin käytännössä kääntää väkivallattomuuden ihannoimiseksi. Ei mikään pieni muutos, mutta nyt on hyvä hetki aloittaa.