maanantai 29. lokakuuta 2012

1163 KIITOSTA

Huomenta koko maailma ja erityisesti Espoo!
Olipas se yö. Jaoin lappuja ja puhuin unissani ihmisten kanssa. Kyllä vaalit ovat kokonaisvaltainen kokemus, ainakin minulle. Nyt on päässä sellainen "humiseva harju" olo. Sydämessä olo on kiitollinen ja nöyrä.
Lämmin kiitos kaikille huikeasta äänimäärästä ja tuesta ja työstä onnistumisen hyväksi. Ei nämä tällaiset äänimäärät tule itsestään, vaan monen asian kautta. KIITOS.

Nyt olisi vielä yksi pyyntö. On kampanjan laskujen maksamisen aika ja minulla on vielä viikko luvallista rahankeräysaikaa. Lahjoituksen voi tehdä KD-Espoon tilille: KD-Espoo, tilinumero FI89 14783000 7200 24, viite 1025. Kiitos kun olet mukana.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

MIKSI MINUA PITÄISI ÄÄNESTÄÄ?

Kun ihminen päätää asettua ehdolle julkiseen luottamustehtävään, se ei yleensä tapahdu hetken miellijohteesta, vaan siihen liittyy jokin syy ja tavoite. Näin minäkin aikoinani prosessoin. Pastorina, olen ihmisten kautta, heitä kuunnellessa tutustunut Espoon niihin kasvoihin, joista ei yleensä tehdä mainoksia, vaan niistä haluttaisiin vaieta. Minä en halua, minä haluan puhua ja vaikuttaa. Kun aloitin valtuustossa 2001, saivat vähävaraisia auttavat yhdistykset tukea kaupungilta 500 euroa. Aloitteestani kaupungin strategiaan tehtiin kirjaus: Kaupunki turvaa ruoka-apua antavien yhditysten toiminnan. Nyt avustus on vuosittain noin 50.000 euroa. Järjestöt voivat nykyisin tarjota työtä vuosittain noin 15-30 työeläämään kuntoutujalle, vankilasta vapautujalle ja nuorelle syrjäytyneelle. Aloitteestani kaupungin arvoihin on lisätty Kristilliset arvot osana kestävää kehitystä. Myös hoitohenkilökuntaa on esityksestäni tullut lisää, vaikka ei vielä riittävästi. Niin paljon on tehtävää, juuri peruspalveluiden hyvän kuntoon laittamiseksi.
Espoossa on meneillään keskittämisen vimma, jossa palveluita supistetaan niitä keskittämällä kauppakeskuksiin. Terveyskeskuksien ja neuvoloiden määrää vähennetään. Minä haluan tuoda palvelut vielä lähemmäksi, ja jokaiselle alueelle monipuolisina.

MIKSI MINUA PITÄISI ÄÄNESTÄÄ?
Tässä neljä hyvää perussyytä.
1 Siksi, että Espoo olisi inhimillisempi, terveempi ja sen peruspalvelut olisivat paremmassa kunnossa kuin ne nyt ovat. Espoo olisi sosiaalisesti oikeudenmukaisempi ja kaikista pidettäi
siin huolta.
2 Siksi että, kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle!
3 Siksi, että olen kokenut osaaja ja vaikuttaja Espoon politiikassa. Korotan äänesi VAIKUTUKSEN!
4 Siksi, että kristillisen koulun toimintaedellytykset turvataan osana Espoon kouluverkkoa.

Löydät teesini osoitteesta www.anterolaukkanen.fi
PYYDÄ KAIKKIA ESPOOLAISIA ÄÄNESTÄMÄÄN NUMEROA 557 JA OLEMME MATKALLA KOHTI INHIMMILISEMPÄÄ ESPOOTA.

torstai 25. lokakuuta 2012

HUONOJA PÄÄTÖKSIÄ HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA

Mitä meistä on tullut, kun rakenteet ovat ihmisiä tärkeämpiä. Kun kiskot, teatteritalot, mammuttimaiset hankkeet, ovat enemmän kuin arvokkaan vanhuuden antaminen, tai nuorten hätään vastaaminen? Espoo! Vaihdetaan päättäjiä.

Nykyisen Espoon valtuuston kausi päättyy muutaman kuukauden päästä. Valtuuston enemmistö on tehnyt paljon huonoja päätöksiä hyvällä omallatunnolla. Huono päätös on sellainen, joka edistää kurjistumista ja palveluiden heikentymistä. Itseensä tyytyväinen hyvä omatunto on sellainen, jota ei häiritse lähimmäisen hätä.
Näitä palveluita heikentäviä päätöksiä on Espoon valtuusto voinut tehdä hyvässä taloudellisessa tilanteessa. Viimeisen kolmen vuoden aikana on kaupungin talouden ylijämä ollut reilusti yli 100 miljoonaa euroa. Runsas raha ei ole poistanut hoitojonoja, jatkuvaa lääkäripulaa, jatkuvaa alimitoitusta terveys- ja vanhuspalveluihin. Sama vire jatkuu koko palveluketjussa. Nyt läsnä ovat kylmyys ja kovuus, puute hoitajan läsnäolosta ja päivittäisen ruuan antajasta. Moni vanhus ja sairas jäisi ilman riittävää hoitoa, elleivät sadat omaiset kävisi heidän luonaan päivittäin. Espoolla on varoja, mutta onko arvoja? Kovat arvot eivät salli varojen ohjautumista niitä tarvitseville. Tästä vastuun kantavat valtapuolueet. Ihmisten huono hoito ei ole säästöä tai kokonaistaloudellista tehokkuutta, vaan mitä suurinta tuhlausta ja välinpitämättömyyttä.

Espoossa valta on keskittynyt poikkeuksellisen voimakkaasti. Kokoomuksella on 41,8 % valtuustopaikoista (28/67). Johtavista virkamiespaikoista noin 68–73 %, laskentatavasta riippuen. Tällä poliittisella vallalla he ovat vieneet päätökseen koko Espoon historiankin kannalta katsottuna todella merkittäviä taloudellisia päätöksiä ja kaupunkirakennetta muuttavat päätökset. Niiden taloudellinen ja maisemallinen vaikutus ulottuu vuosikymmenien ajalle. Espoo on jo 2020 Suomen velkaisin kaupunki. Talous ei ole terveellä pohjalla. Vihreä Espoo on muuttumassa harmaaksi kerrostalolähiöiden keskittymäksi.
Merkittävimpiä jokaisen espoolaisen talouteen vaikuttavia päätöksiä ovat olleet sähköyhtiön myynti, länsimetrohanke ja Espoon veden myynti. Espoo sijoitti sähköyhtiöstä saadut varat rahastoihin, jotka nyt hupenevat maailman talouden turbulenssissa. Metrohanke maksaa espoolaisille 74.000 euroa vuorokaudessa seuraavat 50 vuotta. Sähkö- ja vesimaksut ovat nousseet. Länsimetron luvattiin tuovan edullista asumista, toisin kävi, se nostaa asuntojen hinnat tavallisen kansan ulottumattomiin. Uudesta 68 m2 kerrostaloasunnosta pyydetään Matinkylässä 280.000 euroa.
Tässä tilanteessa on jokaisen Espoolaisen kysyttävä itseltään: onko tämä se Espoo jonka haluan rakentaa? Miksi maksamiani veroja ei käytetä peruspalveluiden kuntoon laittamiseen? Vastaus on: Koska valta Espoossa on keskittynyt liikaa yhdelle puolueelle. Parhaillaan valmisteilla olevassa talousarviossa esitetään jälleen uusia leikkauksia, niin opetustoimeen kuin terveyspalveluihin. Olisiko aikalisän paikka? Olisiko aika vaihtaa päättäjiä.

Ei ole suotavaa, että missään demokraattisessa järjestelmässä yhden puolueen valta kasvaa mittoihin, jossa se voi näin voimakkaasti ohjata koko kaupungin toimintaa haluamallaan tavalla. Toivottavasti espoolaiset tuovat tähän selkeän muutoksen ja valta tulevaisuudessa jakaantuu tasaisemmin. Inhimillinen Espoo ei nykyisillä valtasuhteilla toteudu.

perjantai 19. lokakuuta 2012

NYT TOIVOTAAN ARVOJA POLITIIKKAAN

Perussuomalaiset muuttivat Suomen poliittista käyttäytymistä, koska korostavat konservatiivisia arvoja, näin esittää Tampereen yliopiston sosiologian professori Risto Heiskala, eduskuntavaalien jälkeen. Hän toivoo, että yhä useammat puolueet alkaisivat ”harrastamaan” arvopolitiikkaa. Niin minäkin toivon. Tosin yhtä suuri ihme kuin perussuomalaisten vaalivoitto, on se, että media vihdoinkin kertoi mitä joku puolue ajattelee. Soini pakotti median siihen.
Kristillisdemokraatit ovat jo 50 vuoden ajan harrastaneet arvopolitiikkaa, mutta siitä ei media välitä eikä kerro. Sen arvot eivät sille sovi. Vai, oletteko koskaan lukeneet valtalehdistä tai kuulleet tv:n asiaohjelmissa käsiteltävän kristillisten periaateohjelmia? Minä en. Miksihän ei? Ne ovat nimittäin todella hyvin tehtyjä ja esittävät valtaisan määrän käytännön ratkaisuja esimerkiksi moniin sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden ongelmaan. Niitä ei haluta kommentoida, koska ne tulevat väärästä suunnasta. Toivottavasti Soinin suusta ladattu konservatismi murtaa median muurit niin, että myös muiden puolueiden arvot saavat arvoisensa huomion.

torstai 18. lokakuuta 2012

PUOLUEELLINEN HELSINGIN SANOMAT RAJOITTAA VAPAATA KESKUSTELUA

Helsingin Sanomat on aina väittänyt olevansa puolueeton lehti. Näinhän ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Lehdellä on selkeitä poliittisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Tästä saimme jälleen näyttöä eilisessä sanomatalon Kuntatori 2012 tapahtumassa. Kuntauudistuspaneeliin ei ollut pyydetty edustajaa Kristillisdemokraateista eikä RKP.ltä, molemmat hallituspuolueita.

Kuntauudistuskeskustelussa oli 10 keskustelijaa: 2 edustajaa Kokoomuksesta, Keskustasta, SDP:stä ja Vihreistä sekä yksi edustaja Vasemmistoliitosta ja PerusSuomalaisista. Kristillisdemokraateilta ja RKP:ltä ei ketään, vaikka osa puolueista on saanut siis kaksi edustajaa mukaan.
Olimme yhteydessä tapahtumasta vastaavalle HS:n politiikan toimituksen esimiehelle, ja vastaus oli tyly: he ovat tehneet journalisitisen ratkaisun, ja sillä perusteella valinneet keskustelijat. Eivätkä muuta linjaansa, päättävät itse ketä haluavat keskusteluihin mukaan ja ketä eivät.

LOISTAVAA HESARI - TEKONNE PUHUVAT ENEMMÄN KUIN SANANNE!

Ikävää tässä on se, että äänestäjät luulevat helposti, että me emme ole halunneet osallistua keskusteluun, vaikka emme ole voineet tälle keskustelua rajoittavalle Hesarin politiikalle mitään.

tiistai 16. lokakuuta 2012

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ASUNNOTTOMUUS EI HELLITÄ

Huomenna vietetään valtakunnallista asunnottomien yötä. Olen yksi järjestäjien edustajista Espoossa järjestettävässä tapahtumassa, johon Presidentti tulee sytyttämään asunnottomien yön tulet.
Asunnottomuus ei hellitä pääkaupunkiseudulla. Uutinen on huono uutinen meille päättäjille, koska viime vuosien aikana on todella tehty isoja ratkaisuja asunnottomuuden vähentämiseksi. Asuntoja on valmistunut ja niitä on valmistumassa. Suunnan piti olla toinen. Mikäs sitten mättää? Asunnottomuus on muuttumassa monimuotoiseksi.Enää eivät asunnottomia ole ainoastaan päihde- tai moniongelmaiset, vaan pienituloinen yksineläjä, joka on vuokrien nousun myötä ajautumassa asunnottomuuteen. Ongelmaan on olemassa täsmälääke: asuntotuen kohdennettu tarveharkintainen korotus yksinelävälle. Se on edullisempi vaihtoehto, kuin uuden asunnon rakentaminen jokaiselle asunnottomalle.
Asunnottomuus on monisäikeinen vyyhti. On aikuisia, äidin luona asuvia omaa asuntoa vailla olevia, on täysin maksukyvytöntä asunnotonta, on kykenemättämyyttä asua yksin ja sitten metsissä asuvat totaali asunnottomat. Ne, joilla ei ole enää sosiaaliturvatunnuksia, eikä muitakaan yhteystietoja. Näitäkin on pääkaupunkiseudulla muutama sata. Espoossa noin 30. Kolmannen sektorin osuutta tarvitaan yhä enemmän. Olen Espoossa toimivan Hyvä Arki ry:n puheenjohtaja. Olemme käynnistäneet toimintakeskuksessamme asunnottomien päiväkeskuksen, jossa voi syödä, saada uudet vaatteet ja käydä suihkussa. Tätä ei kaupunki yksin pysty järjestämään, vaan tarvitaan läheistä yhteistyötä auttamistyötä tekevien järjestöjen kanssa. www.anterolaukkanen.fi

perjantai 5. lokakuuta 2012

NUORET! VAIHDETAAN PÄÄTTÄJIÄ!

Nuoren elämä Suomessa on tehty vaikeaksi. Ei ole riittävästi opiskelupaikkoja. Ei pääse kouluterveydenhoitajalle silloin kun pitäisi. Ei pääse töihin. Ei voi vuokrata asuntoa, kun ei oo siihen varaa. Vanhemmat ei oo koskaan tavattavissa, kun ne rakentaa uraa tai on niin päissään, ettei niille voi puhua mistään. Onko näin, näin on. Ha haa, jotain sentään saa tehdä, saa syrjäytyä. On mahtavaa olla nuori ja Suomessa.
Tämä alun vuodatus on surullista luettava, koska se on osoitus äärettömästä välinpitämättömyyden kulttuurista, jossa poliittinen eliittimme elää. Päätöksenteon valtapuolueet ovat jo neljän hallituskauden aikana antaneet asioiden vain lipua kohti syrjäytyvää Suomea. Suomalaisten nuorten työttömyys on noin 27 %, luku on yksi Euroopan korkeimpia. Nuorten mielenterveysongelmat ovat moninkertaistuneet. Nuorten itsemurhaluvut ovat koko läntisen maailman korkeimpia. Kaikki tämä on päättäjien tiedossa, mutta kukaan ei välitä. Syytä olisi, sillä kohta homma räjähtää käsiin.NUORET! Minulla on teille viesti, vaihdetaan päättäjiä!

torstai 4. lokakuuta 2012

TULE MUKAAN MISSIOON

RAKENNETAAN YLLÄTYSTÄ! Ajattele uutista: "Espoon vaalien suurin yllättäjä on KD:n Antero Laukkanen, joka sai yli 5000 ääntä. Tämä on mahdollista, se vaatii uskottavan ehdokkaan, työtä ja varoja. Ehdokas on iskussa, työtä tehdään rajusti, vain rahat puuttuvat. Näin voit lahjoitta kampanjaan: KD-Espoo, tilinumero FI89 1478 3000 7200 24, viite 1025, viesti Laukkanen. KIITOS! Olet mukana Missiossa.

PÄIVÄKODEISSA TURVALLISUUSPOMMI


Näin otsikoi Iltalehti eilen. Koko pääkaupunkiseudulla on päiväkodeissa liian vähän henkilöstöä. Espoossa alle 20 %:ssa päiväkodeista on riittävästi henkilöstöä. Kun tarkasteluun lisätään vielä se tosiasia, että henkilöstöstä osa on vailla minkäänlaista koulutusta tehtävään, on päiväkotien turvallisuusriski merkittävä. Tilanne on jatkunut jo useita vuosia samanlaisena.
Espoolaisten vanhempien olisi syytä nousta kapinaan ja vaatia parempaa, sillä rahasta se ei Espoossa ole kiinni. Vanhempien tulisi vaatia valtaapitävien johtavien puolueiden päättäjät tilille. Talousarvio toisensa perään he enemmistöpäätöksillä alibudjetoivat perhepalvelut. Kysymys on kuitenkin alle 10 miljoonasta eurosta. Yksi loistava tapa korjata tilanne, on espoolisän nostaminen tuntuvasti nykyisestä 219 eurosta vaikka 350 euroon, ja laajentaa tuki koskemaan yli 3-vuotiata. Näin tehden kaupunki maksaisi vain hoidosta, ei seinistä. Korotus on pieni summa verrattuna siihen, että yksi hoitopaikka maksaa kaupungille keskimäärin 1.200 euroa kuukaudessa. Tätä tulen esittämään.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

KAMPANJA HYVÄN PUOLESTA

NYT SE ALKAA - KAIKKIEN AIKOJEN KAMPANJA!
Tule mukaan tekemään poliittista historiaa. Näytetään koko Espoolle ja Suomelle, että me haluamme INHIMILLISEMMÄN Espoon. Muutetaan Espoon tulevaisuus. Sinä pystyt siihen, me pystymme siihen. Tämä on kansanliike Hyvän puolesta: Hyvän lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja arvokkaan vanhuuden puolesta. Arvomme vaativat sitä, ettemme ole hiljaa. Tule mukaan tiimiini. Ota yhteyttä laukkanen.antero@gmail.com

maanantai 10. syyskuuta 2012

KYLMÄÄ KYYTIÄ ESPOON VALTUUSTOSSA

Espoon valtuusto käsitteli maanantaina 10.9.2012 vuoden 2013 talousarvion talouden kehystä, jonka puitteissa rahat eri toimintoihin jaetaan. Tein esityksen joka olisi kohdentanut varoja keskeisiin kipupisteisiin. Valtuustossa erityisesti kokoomuksen ja keskustan valtuutetut ja myös kaikki demarit, Johanna Värmälää lukuunottamatta, vastusti esitystäni. Kokoomuksen kylmän kyydin apua tarvitseville ymmärrän, mutta demarien en. Esitystäni kannattivat, vasemmisto, sitoutumattomat ja vihreät.Yksi kokoomuslainen, yksi perussuomalainen ja Köyhien asialla Terttu Savola äänestivät tyhjää.

Tässä esitykseni: Valtuusto toivoo, että vuoden 2013 talousarvion sekä vuosien 2013 – 2015 kehyksen valmistelussa huomioidaan määrärahojen kohdistamisessa erityisesti:
-nuorten pitkäaikaistyöttömien kasvava määrä
-lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden kasvava tarve
-päihteiden käyttöä vähentävä ennaltaehkäisevä päihdetyö
-koulupsykologien ja kuraattoreiden toimintaedellytysten parantaminen
-pitkäaikaishoitopaikkaa jonottavien määrä
-talous- ja velkaneuvonnan henkilöstön lisätarve
-vammaispalveluiden hoitosuunnitelman tekeminen (edelleen noin 30%:lle vammaisista ei ole pystytty tekemään hoitosuunnitelmaa liian pienien resurssien takia, ilman hoitosuunnitelmaa, ei voida myöntää palveluita)

lauantai 8. syyskuuta 2012

ESPOO OUDOLLA TIELLÄ

Espoon kaupunki on tunnettu vauraudestaan ja lähes velattomasta taloudestaan. Nyt tilanne on nopeasti muuttunut. Maan johtavat talouslehdet julkaisevat kilvan juttuja Espoon talouden uudesta käänteestä, jossa velkamme kasvavat sellaista tahtia, ettei sitä edes ulkopuoliset asiantuntijat ymmärrä. Tällä velkaantumisvauhdilla olemme vuonna 2020 Suomen velkaisin kaupunki.
Espoo on oudolla tiellä, matkalla suurien riskien suolle, josta paluu vakaantalouden perikuvaksi, ei ole niin helppoa, kuin nykyinen poliittinen johto uskoo. Nämä investoinnit, joita nyt olemme aloittaneet, eivät vältämättä ole sellaisia, jotka tuottaisivat talouteen lisätuloja, kuten vaikkapa paperikoneeseen investoini tuottaa, mutta menoja ne tuottavat takuuvarmasti. Pelkästään Länsimetron rahoituskulut vuodesta 2015 alkaen ovat noin 27 miljoonaa euroa vuosittain.
Espoo rakentaa omalla kustannuksellaan Länsimetroa, Kehäteitä ja kaupunkirataa, näihin saamme valtiolata vain vajaan kolmanneksen tuen. Tämä rakentamisen tie on Espoon oma valinta ja se poikkeaa siitä perinteisestä rakentamisen mallista, jossa valtio rakentaa tiet ja radat, ja kunta ja kaupunki kadut. Erittäin paheksuttavan tästä valinnasta tekee sen, että Espoo rakentaa nyt peruspalveluiden kustannuksella. Tingittään opetuksesta ja terveydenhuollosta. Onneksi on vaalit tulossa, suunta voi muuttua.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

VANHUUS ON ESPOOLLE TAAKKA

"Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta silti mihinkään ei ole varaa. Säästömieliala on sisäistetty niin hyvin, että monet vanhukset toivovat kuolevansa pois, koska käyvät niin kalliiksi kansantaloudelle. Puhumme hyvinvointivaltiosta, mutta harvoin ovat puheet ja teot olleet yhtä kaukana toisistaan.", näin toteaa sosiaalipolitiikan professori Anneli Anttonen, JHL-lehdessä 3-2012.
Hyvin sanottu ja kuvattu väestöltään nopeasti vanhenevan Suomen nykytunnelmaa. Tuohon voisi vain lisätä korostaen, Espoo on vauraampi kuin koskaa, mutta silti sillä ei ole "varaa" peruspalveluiden hoitamiseen. Espoon valtuusto teki hiljattain päätöksen länsimetron jatkamisesta Kivenlahteen. Päätöksen hinta on yli 600 miljoonaa euroa. Rahaa kuulemma on, niin ettei ole varaa olla rakentamatta, sanoivat kokoomuksen valtuuetut, ja yllättäen myös koko vasemmisto. Samalla viikolla käsiteltiin tulevan vuoden talousarvion suuntaviivoja, ja kas kummaa, on säästettävä, edessä on vaikeat ajat, sanoo kokoomus. Nipistetään opetuksesta, terveydenhuollosta ja lähes kaikesta, kun ei ole rahaa. Ihmeellistä sydämen kovuutta ja tunteettomuutta, kaikkia niitä kohtaan, joiden rahoja päättäjät käyttävät. Ja näin tämä virsi jatkuu: Vuonna 2020 on Espoo Suomen velkaisin kaupunki. Silloin ei todellakaan ole rahaa, mutta onneksi on Metro.

tiistai 29. toukokuuta 2012

PERUSTURVAN KEHITTÄMINEN

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä oivalluksia on ollut ns syyperusteinen sosiaaliturva. Nyt tilalle ehdotetaan perusturvaa, perustuloa jossa kaikki saisivat tietyn minimitulon. En olisi vaihtamassa syyperusteista tukea automaattitukeen. Sensijaan olen ehdottomasti sen kannalla, että erilaiset tukijärjestelmät yhdistetään yhden lomakkeen ja luukun palveluksi. Viimeaikainen sähköistenpalveluiden kehitys on johtanut siihen, että tuen tarvitsija ei enää pysty, osaa, jaksa täyttää loputtomia verkkolomakkeita. Moni tippuu kokonaan yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle. Joissakin kaupungeissa on jopa iloittu siitä, että tukien saajien määrä on vähentynyt. Johtopäätös on väärä. Suunta on nyt sellainen, jossa totaalisyrjäytyneiden määrä kasvaa voimakkaasti. Luku on jo yli 30.000 henkilöä. Tämä näkyy myös johtamani Hyvä-Arki keskuksen leipäjonoissa.
Mitä olisi hyvä tehdä?
Perusturva on käsitteenä hyvin laajasti käytetty nykyisessä sosiaaliturvaa käsittelevässä keskustelussa, kuitenkin keskustelijat määrittelevät sen hvyin eritavalla. Joillekin se tarkoittaa sosiaaliturvan minimitasoa, toimeentulotukea ja muita toistuvaisavustuksia. Toinen tarkoittaa sillä peruspalkkaa, jossa kaikkia tukia koroitetaan ja ne yhditetään yhdeksi kokonaisturvaksi. Ei edes viime vuosikymmenien eri hallituksien ohjelmista löydy yhteneväistä sisällöllistä käsitettä perusturvalle. Tästä olisi siis hyvä lähteä: Määritellään, mitä perustrvalla tarkoitetaan. Ja sitten etsitään sellaiset käytönnöt, jotka ovat kaikkien sitä tarvitsevien ulottuvilla.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

ESPOO VASTUSTAA PÄÄKAUPUNKISEUDUN YHDISTÄMISTÄ

Espoon valtuusto vastauksessaan Valtioneuvostolle 11.4.2012, vastustaa yksimielisesti pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä. Harvoin olemme olleet yhtä yksimielisiä mistään asiasta.
Rakennetyöryhmän esitys, jossa asetettaisiin työryhmä miettimään PK-seudun yhdistämistä, on ajan ja rahan tuhlausta. Pääkaupunkiseudun kuntien toimintakulttuurit ovat niin erilaisia, ettei hallinnon yhteensovittamisen vaivasta synny vastaavaa määrää hyötyä. Uudessa suurkaupungissa olisi peräti 70.000 työntekijää. Hallinnon mutoskustannukset olisivat noin miljardi euroa. Aika järjetöntä puuhastelua. Sensijaan on hyvödyllistä asettaa työryhmä, joka pohtii alueen tietyjen toimintojen parempaa yhteistyötä yli kuntarajojen nykyisellä henkilöstömäärällä, verkostomaisesti ja joustavasti.
Kuntauudistuksen aikataulu on myös mahdoton. Ei ole tästä maailmasta vaatia, että tällainen koko maata koskeva uudistus ajettaisiin läpi muutamassa vuodessa. Kuntauudistus on välttämätön, mutta sen ensisijainen kohde ei ole jo hyvin toimivat suurehkot kaupunkialueet, vaan niitä todella tarvitsevat haja-asutusalueet, joiden asukasmäärä ja ikärakenne ei enää pysty kantamaan vastuuta alueen peruspalveluista. Edetäänpä asioissa miten tahansa, varmaa on se, että valtion ja kunnan vastuita on myös pohdittava uudestaan. Sosiaali- ja terveyspalveluista on osa siirrettävä kokonaan valtion vastuulle.

torstai 29. maaliskuuta 2012

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ASUNNOTTOMUUS

Länsiväylän eilinen pääuutnen oli: Espoossa asunnottomia enemmän kuin Vantaalla. Uutinen on huono uutinen meille päättäjille, koska kolmen viimeisen vuoden aikana on todella tehty isoja ratkaisuja asunnottomuuden vähentämiseksi. Asuntoja on valmistunut ja niitä on valmistumassa. Suunnan piti olla toinen. Mikäs sitten mättää? Asunnottomuus on muuttumassa monimuotoiseksi.Enää eivät asunnottomia ole ainoastaan päihde- tai moniongelmaiset, vaan pienituloinen yksineläjä, joka on vuokrien nousun myötä ajautumassa asunnottomuuteen. Ongelmaan on olemassa täsmälääke: asuntotuen kohdennettu tarveharkintainen korotus yksinelävälle. Se on edullisempi vaihtoehto, kuin uuden asunnon rakentaminen jokaiselle asunnottomalle.
Asunnottomuus on monisäikeinen vyyhti. On aikuisia, äidin luona asuvia omaa asuntoa vailla olevia, on täysin maksukyvytöntä asunnotonta, on kykenemättämyyttä asua yksin ja sitten metsissä asuvat totaali asunnottomat. Ne, joilla ei ole enää sosiaaliturvatunnuksia, eikä muitakaan yhteystietoja. Näitäkin on pääkaupunkiseudulla muutama sata. Espoossa noin 30. Uutta ajattelua tarvitaan.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

KOULUTUKSESTA SÄÄSTÄMINEN TULEE KALLIIKSI

Valtion tulevien vuosien kehyksessä säästetään koulutuksesta ja kulttuurista jopa 140 miljoonaa euroa ja lapsilisien korotuksesta leikataan 100 milj.euroa. Säästöratkaisu on ehdottomasti väärä. Kun tähän pakettiin vielä laitetaan kuntien valtionsouuksien leikkaaminen (260 milj), joka sekin tulee varmuudella kohdistumaan osittain myös koulutuksen määrärahoihin, niin haitta on moninkertainen.
On ihan pakko kysyä, eikä viime lamasta ole opittu mitään? Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat säästöt tulevat aina pitkänaikavälin tarkastelussa säästöistä saatuja hetkellisiä helpotuksia kalliimmaksi. Nyt maksamme kovaa hintaa laman aikaisista leikkauksista: nuorten mielenterveysongelmina, masennuksena ja häiriökäyttäytymisinä ja vaikeana työllistymisenä. Olisin mielelläni nähnyt tämän osan säästöistä otettavan vaikka jonkun hankkeen toteuttamisen siirtämisenä, jonka toetuttaminen ei ole päivänpäälle. Tai, jopa lisävelkana, sillä lasku tulevaisuudessa on suurempi, kuin nyt toteutettu säästö.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

ESPOON TARINA

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä haluaa luoda Espoon tarinan. Ei huono. Minäkin haluan, tai itseasiassa haluan luoda Espoota, rakentaa ja vahvistaa sen kristillisiä juuria. Espoo rakennettiin kirkon ja rautatien ympärille. Asutus oi harvaa ja maanviljelystä kaikkialla. Muutos on valtava kun katsoo nykyisen Espoon kaupunkikuvaa. Raiteet ovat edelleen keskeisessä roolissa, onko kirkko? Onko kaupunginjohtajan Espoon tarinassa kirkko - seurakunnat - edelleen keskeinen osa Espoota. Tulisi olla, sillä Espoon seurakunnat kokonaisuutena ovat kaupungin suuri rikkaus. Täällä on ehkä yksi Suomen yhteistyökykyisin seurakuntaperhe. Yhteys on huolella rakennettua ja se on monimuotoista. Meillä on myös Piispan istuin. Toivottavasti nämä näkyvät kaupunginjohtajan tarinassa.