perjantai 5. lokakuuta 2007

ROHKEA OPETUSLAUTAKUNTA!

Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Juhani Hakala kritisoi opetuslautakunnan päätöstä vaatia vanhempien lupaa saada osallistua kouluretkeen Helinä Rautavaaran museoon. Lautakunta teki aivan oikein. Vanhemmilla on oikeus tietää mihin lapsia koulun toimesta viedään. Minä ainakin kristittynä isänä olen päätökseen tyytyväinen. En todellakaan halua, että lapseni osallistuu afrikkalaisten epäjumalien alttareiden rakentamiseen millään tavalla. Muihin uskontoihin tutustuminen onkin sitten aivan eri asia. En ymmärrä miten Hakalan viittaukset Rautavaaran arvovaltaisiin tukijajoukkoihin ja niiden kunnioittamiseen, liittyvät lautakunnan päätökseen? Tällä asialla ei ole moni- ja tasa-arvoisuuden kanssa mitään tekemistä ja vielä vähemmän suvaitsevaisuuden kanssa. Eikä päätös mitenkään estä opetussuunnitelman toteutusta Espoossa. Mutta se edistää vanhempien ja huoltajien oikeutta päättää, mitä uskontoa ja millaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin lapset osallistuvat koulun aikana.

Kun eduskunnan perustuslakivaliokunta vuonna 2003 linjasi uskonnonharjoittamisen muotoja, se samalla korosti vanhempien ja huoltajien oikeutta päättää, mihin ja miten lapset osallistuvat uskontokasvatuksen yhteydessä toteamalla: ” Opetuksessa ja kasvatuksessa tulisi yleisesti myös kunnioittaa yksilön vakaumusta, lapsen oikeuksia ja huoltajan oikeutta vastata lapsen kehityksestä.

Asiaa pidettiin myös tärkeänä sen tähden, että moniarvoisuus toteutuisi tasa-arvoisesti ja vanhempien ohjauksessa. Perusteluina käytettiin myös Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta sisältävät periaatetta, että vanhemmilla tulee olla ensisijainen oikeus päättää lapsensa saamasta koulutuksesta: ”että hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.”. Lautakunta teki siis oikean ja hyvän päätöksen, antaessaan vanhemmille sen oikeuden joka heille vanhempina kuuluu. Päätös ei estä vanhempia antamasta lapsilleen mahdollisuutta mennä koulun kanssa museokäynnille Rautavaara museoon, mutta antaa vanhemmille oikeuden tehdä arvovalintoja. Näin sen pitää olla. Onnittelut lautakunnalle rohkeasta ja selvästä linjauksesta!