tiistai 26. elokuuta 2008

ONNITTELEN 550-VUOTIASTA ESPOOTA

ESPOO 550 v. juhlavaltuuston 25.8.2008 juhlapuhe.
KD-Espoo, Antero Laukkanen.

Arvoisa Eduskunnan puhemies, arvoisat valtuutetut, valtuuston puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja, hyvät kutsuvieraat.
Espoon kristillisdemokraatit tervehtivät ikäisekseen nuorta Espoota lämmöllä ja suurella sydämellä.
Voimme iloita ja innostua yhä edelleen kotikaupunkimme nuorekkaasta ja pirteästä otteesta, joka näkyy monina uudistuksina Espoon ilmeessä.
Hyvä asuinympäristö ja viihtyisä kaupunkirakenne eivät synny itsestään. Siihen tarvitaan toisiinsa sitoutuneita ihmisiä, yhteisöllisyyttä. Se on vaatinut edeltäjiltämme paljon työtä, visioita, tulevaisuudenkuvia ja rohkeutta toteuttaa niitä.
Jokainen yhteiskunta on arvojensa summa.
Espoon kylä rakentui kirkon ja rautatien ympärille. Juuremme ovat olleet tukevasti maassa ja taivaassa. Kirkon tuomasta yhteisöllisyydestä saimme voimaa ja ne yhteiset arvot joille on ollut hyvä maallista elämää rakentaa.
Muistan hyvin sen päivän kun aloitin kouluni vuonna 1965 Rastaalan koulussa. Astuin luokkahuoneeseen ja avasin ensimmäisen kerran pulpetin kannen. Siellä oli kaksi kirjaa: virsikirja ja Raamattu. Eikä niitä silloin pidetty globaalin maailman suurimpana uhkana lasten kasvatukselle, vaan ne kertoivat siitä uskosta ja niistä arvoista, joilla isämme olivat kaupunkiamme rakentaneet.

Tänään voimme olla kiitollisia monin tavoin kaikille niille, jotka ovat laittaneet kätensä saveen ja ristiin ja luoneet meille kaupungin, joka nyt on yksi Euroopan johtavista innovaatioiden hautomoista. Meillä on kristillinen perintö, jota vaalia ja siirtää tuleville sukupolville.
Meillä on paljon tehtävää, paljon mihin pyrkiä. On kipupisteitä ja puutteita, mutta ei mitään niin suurta, josta emme voisi yhdessä selvitä, samalla kun iloitsemme jo saavutetuista päämääristä.

Espoon Kristillisdemokraatit toivottavat 550 –vuotiaalle ikinuorelle Espoolle menestystä ja Jumalan siunausta.