keskiviikko 17. syyskuuta 2008

TEKEMISEN MEININKIÄ ESPOOSSA

Kokoomus julkisti oman kunnallisvaalijulisteensa. Puheenjohtaja korosti tekemisen meininkiä. Minä mietin mitä tämä tekeminen Espoossa on saanut aikaan.
Espoossa valta on keskittynyt. Kokoomuksella on 41,8 % valtuustopaikoista (28/67). Johtavista virkamiespaikoista noin 72–76 %, laskentatavasta riippuen.

Tällä poliittisella vallalla he ovat vieneet päätökseen seuraavat hankkeet Espoossa. 1)Kaupungin osuuden myynti sähköyhtiöstä Fortumille, menetykset kuntalaisille tänä vuonna osinkoina noin 25–32 miljoonaa euroa sekä kauppahinnan arvonmenetyksenä noin 20 miljoonaa euroa, huonon sijoitusstrategian seurauksena.
2) Länsimetro-hanke, josta kaupungin kustannukset ovat noin 27 miljoonaa euroa vuosittain, seuraavat 30 vuotta. Metron todellisista kustannuksista ei ollut laskelmia. Niihin eivät sisältyneet katuverkkojen laajennukset asemien lähiympäristössä, ei uudelleen organisoitavien poikittaisliikenteen kustannuksia jne. lista on pitkä.
3) Kaupungin juuri uudistaman Jorvin laboratoriotoimintojen todella toimivan kuvantamisyksikön myyminen HUS:ille, seurauksena hankalat ja huonommin toimivat palvelut kuntalaisille.
4) Perusterveydenhuollon jatkuva alibudjetointi, josta tarkastuslautakunta on huomauttanut jo seitsemän vuotta.
5) Tapiolan kansainvälisesti merkittävän puistokaupungin muuttaminen kerrostalovaltaiseksi kauppakeskukseksi (ennen Tapiolaa tultiin ihailemaan ympäri maailmaa, kohta ei ole mitä ihailla).

Uusina hankkeina ovat kokoomuksen ajama täysin ylimitoitettu teatteritalohanke sekä vedenpuhdistamon sijoittaminen Sammalvuoreen. Uuden teatteritalon käyttötalousmenovaikutukset ovat 3-5 miljoonaa vuosittain, rakentamisesta hamaan tuntemattomaan tulevaisuuteen. Vedenpuhdistamon sijoittamista luonnonsuojelualueelle vastustavat kaikki alueen asukkaat.
Kaiken tämä tekemisen meiningin maksavat kuntalaiset. Samaan aikaan peruspalvelut ovat heikentyneet ja heikkenevät edelleen. Sairaaloista on pysyvä henkilöstävaje ja pula hoitovälineistä, geelipatjoista vanhuksille, pyörätuoleista ja kainalosauvoista loukkaantuneille.

Maan talous on kiristymässä ja jo nyt on Espoon käyttötalousmenojen kasvu suurempi, kuin verotulojen kasvu, vaikka nautimme vielä nousukauden viimeisestä aallosta. Samaan aikaan talous on ylijäämäinen, mutta palvleut jatkuvasti alijäämäisiä. Kysymys on arvoista ja johtamisesta. Kumpi on tärkeämpää, rakentee vai ihminen?
Kaupungin liian korkeasta investointitasosta ovat vastuussa koko poliittinen johto ja valtuusto, joka on hyväksynyt investoinnit vuosille 2005–2008. Tästä huonosta valmistelusta kantaa vastuun kokoomus suurimpana vallan käyttäjänä niin valtuustossa kuin virkamiesjohdossa.

Tehtyjen päätösten kustannuksien kattaminen on nyt edessä. Päätöksiä tehdessä, en pyynnöistä huolimatta ole saanut selvityksiä hankkeiden vaikutuksista käyttötalouteen ja niiden vaikutuksista peruspalveluihin. Alkavissa budjettineuvotteluissa on edessä jälleen sama laulu: on karsittava menoja koulu- ja terveyspalveluista. Vastuullinen politiikka olisi hoitanut ensin peruspalvelut kuntoon ja sitten esittänyt kunnan kannettavaksi näitä mammuttihankkeita.

Ei siis ole suotavaa, että missään demokraattisessa järjestelmässä yhden puoleen valta kasvaa mittoihin, jossa se voi näin voimakkaasti ohjata koko kaupungin toimintaa haluamallaan tavalla. Toivottavasti espoolaiset tuovat tähän selkeä muutoksen ja valta tulevaisuudessa jakaantuu tasaisemmin.

Ei kommentteja: