torstai 23. lokakuuta 2008

SYLVIKOTI SAI PYÖRÄTUOLIN


Kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle!
- ihminen on rakenteita tärkeämpi,
- suuri oppilasryhmä maksaa enemmän kuin pieni,
- huono hoito ei ole säästöä, vaan mitä suurinta tuhlausta,
- raha ei lisää hyvinvointia, jos arvot ovat pielessä,
- vähävaraisten auttaminen on säästöä parhaimmillaan,
- kristillinen moraali ei ole yksittäisen ihmisen hyvyyttä, vaan koko yhteiskuntaa kantava voima

Hymy oli herkässä, kun Espoon kristillisten tiskirätti-vaalikampanjan ensimmäinen pyörätuoli luovutettiin Sylvikodille Viherlaaksossa. Monet halusivat heti tuoreeltaan kokeilla uutta tuolia, ja hyvinhän se sujui. Kaikkein innostunein oli 94 vuotias Hulda, joka halusi myös kyyditä muita uudella tuolilla.
”Pyörätuolille oli todella hyvää käyttöä sillä, niistä on ollut vajetta, ja nekin joita meillä on, ovat aika huonossa kunnossa.” kertoi iloinen Sylvikodin johtaja Kirsi Jaakkola. Häntä myös kiinnosti, mistä tällainen huikea idea on kotoisin. Kansanedustaja Tarja Tallqvist kertoi sen syntyneen spontaanisti miettiessämme vaaleja ja yksi keksi, että mitäs jos näissä vaaleissa antaisimme jotain pyytämisen sijaan. Ajatuksesta innostuneena Kauklahtelainen ehdokas Sari Mäki ehdotti KD-tiskirättien myymistä vaalitilaisuuksissa pyörätuolien hankkimiseksi. Sittemmin idea on saanut valtakunnallisia mittoja, ja nyt olemme päättäneet haastaa koko kristillisten kentän tiskirättikampanjaan koko vaalikauden ajaksi, tavoitteena 100 pyörätuolia neljässä vuodessa, kertoo valtuutettu Antero Laukkanen. Ihmiset ovat ottaneet ideamme todella innokkaasti vastaan, ihmiset haluavat olla tekemässä hyvää, kun se on konkreettista ja helposti tehtävissä. Monet ovat ostaneet useita tiskirättejä, eikä vaihtorahaakaan ole aina tarvinnut antaa takaisin, jatkaa Laukkanen.

Sylvikodin asukkaat jäävät ihailemaan uutta tuolia, kun iloiset ideanikkarit jatkavat matkaansa. Olisi väärin sano, että tämä on kristillisten lahja Sylvikodille, kyllä tämä on kaikkien niiden lahja, jotka ovat tähän osallistuneet, ja toivon, että heille tulee tätä lukiessa yhtä hyvä mieli, kuin meille, iloitsee Tallqvist.

Ei kommentteja: