KUN TULOT EIVÄT RIITÄ

Nykymaailman muutos on nopea. Elämme virtaavassa maailmassa, jossa ihmiset, osaaminen, kulttuuri ja pääomat liikkuvat rajattomasti ja ajattomasti. Vain ihmisen perustarpeet ja sisäinen olemus ovat sellaiset millaisiksi Luoja ne on luonut. Tässä uudenajan globaalissa oravanpyörässä ei ihmisellä ole enää ihmisyyttä, vaan hänestä on tullut tuotantoväline. Olemme ristiriidassa itsemme kanssa.
Kysymyksessä on omasta työstä hyötymisestä ja siihen käytetyn elämän - ajan suhteesta. Kuinka mielekkäältä elämä tuntuu työpäivän jälkeen. Jos työnantaja lakkaa olemasta kiinnostunut tästä yhtälöstä, on edessä elämän mielekkyyden lakkaaminen ja lopulta tuottavuuden romahdus.
Kun Pääkaupunkiseudulla ei matalapalkkainen enää pysty tulemaan toimeen palkkatulolla ilman asuntotukea ja toimeentulotukea, on työn vaihtosuhde on muuttunut negatiiviseksi ja järjestelmä ajautumassa kriisiin. Tilanne luo epätoivoa ja keinottelua sosiaaliturvan ja harmaan talouden keinoin. Ihminen huomaa toimivansa vain järjestelmää varten, ei omaksi hyödykseen ja omaa elintasoaan varten, jolloin vaistomainen liike on järjestelmää vastaan.
Ei ole olemassa parempaa sosiaalieettistä työnohjaussääntö kuin sanat: ”Se mitä haluaisit itsellesi tehtävän, tee se toisille.”
Nyt elämme Globaalin talouden kehässä, joka ei tunne eikä välitä, eikä siihen voi koskea. Ennen vuorineuvos ylpeili Suomalaisten hyvinvoinnista ja työn pysyvyydestä isältä pojalle, nyt henkilöstö on vain optimoitu resurssi, joka tuottaa voittoa kasvottomille sijoittajille, kunnes se on loppuun kulutettu. Ongelma tässä yhtälössä on se, että ihminen on edelleen ihminen ja jonain päivänä ihmisen mitta tulee täyteen. Sitten poksahtaa.