Eilen käytiin pitkät ja hankalat säästöneuvottelut kaupungin johdon ja valtuustoryhmien puheenjohtajien välillä. Kävelin ulos neuvotteluista. Ei ollut vaihtoehtoja. Jos en olisi kävellyt, en enää kehtaisi katsoa itseäni peilistä.
Ongelma ei ollut säästöjen taso, vaan se, miten säästöt toteutetaan. Kaupunginjohtajan pohjaesityksessä säästöt kohdistuivat niiden kukkarolle, mistä oikeistolainen politiikka on aina tottunut säästönsä tekemään, kaikkein pienituloisimpien ja heikompiosaisten palveluista.
On suorastaan säälittävää katsoa kokoomuslaista uuden ajan toivon ja mahdollisuuksien innovatiivipolitiikkaa, jossa luovuus on yhtä kuin köyhän riistoa 100 vuoden kokemuksella. Ei siinä puoluejohtaja Katainen voi paljoa pullistella, kun Espoolaiset puoluetoverit kykenevät esittämään vain sellaista talouspolitiikka, jossa säästöt systemaattisesti kohdistetaan koko palveluketjun ääripäähän, jossa palvelut leikataan sairailta, lapsilta, koululaisilta ja vähävaraisilta. Samaan henkeen esitetään uuden korkeapalkkaisen virkamiehen palkkaamista, uuden teatteritalon rakentamista, ja lainataan valtiolle korottomasti 80 miljoonaa euroa teiden rakentamiseen. Tämä on mahdollista vain Espoossa.
Olimme ryhmänä sitä mieltä, että säästöt voidaan toteuttaa toisinkin. Lykätään muutamaa investointia, aikaistetaan valtiolle lainattujen 80 me takaisinmaksua, otetaan hieman lainaa ja palataan syksyllä neuvottelupöytään, jossa katostaan verojen ja palveluiden suhde. Ei tule unohtaa, että käytämme kuntalaisten rahoja, ja he odottavat peruspalveluiden toimivan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti