Olin eilen Espoon käräjäoikeudessa. Minua syytettiin ylinopeudella ajamisesta. Kiistin syytteet. Ja farssi alkaa. Saavun istuntosaliin. Lisäkseni siellä ovat tuomari ja syyttäjä. Syyttäjä esittää syytteen. Minä kiistän. Paikalle kutsutaan ylinopeuden mitannut poliisi. Tuomari, syyttäjä ja poliisi ovat kaikki tuttuja toisilleen. He naurahtelevat toisilleen ja silmäilevät toisiaan kuin lukion yläluokkalaiset. En meinaa jaksaa uskoa näkemääni ja kokemaani todeksi. Kirjoitan muistiinpanojeni yläkulmaan: olen yksin, tätä juttua ei voi voittaa.
Olen aina ajatellut kunnioittavasti ja ylevästi oikeuslaitoksestamme, nyt uskoni horjuu. Minun ja todistajani lausunto vastaan yhden poliisin lausunto, sen pitäisi kaiken järjen mukaan riittää, mutta ei riitä, sillä vastassa on työyhteisö, ei puolueeton oikeuslaitos. Tämä tunne on vahva. Poliisia kuulustelee työkaveri, kuulustelua arvioi toinen työkaveri ja tuomarina on kolmas työkaveri. Tätä juttua ei voi voittaa, paitsi ehkä, jos olisin se neljäs henkilö, edellisten pomo. Istunto kestää toista tuntia. Poliisin kertomus tapahtuneesta ontuu, hän ei muista tarkasti, hän myöntää tilanteessa olleet epätarkkuuden mahdollisuudet ja hankaluudet. Kahden henkilön todistus vastaan yhden poliisin sana. Poliisilla ei ole mitään todistusaineistoa sanojensa vakuudeksi, paitsi että hän on poliisi. Asian pitäisi olla selvä, mutta ei ole, sillä nämä kolme tuntevat toisensa. Häviän, en siksi että olisin syyllinen, vaan siksi, ettei todistajien sanalle anettu vastaavaa painoarvoa kuin poliisin sanalle. Mietin, kuinkahan mones heidän tuomitsemansa henkilö olin, joka on alusta asti altavastaaja, vailla mahdollisuuksia. Syyttäjä totesi minulle keskusteluissamme: minä olen tottunut luottamaan tähän poliisiin. Siinäpä se. Missä on minun oikeusturvani silloin kun vastassa on näkymättömiä siteitä, jotka ovat todellisuutta väkevämpiä. Ehkä olisi syytä muuttaa kuulusteluprosessia ja käytäntöjä vastaamaan sellaista tilannetta jossa syytetty voisi edes alkeellisesti kokea tulleensa kuulluksi ja huomioon otetuksi. Nyt istuin istunnossa kaveriporukan keskellä, joiden käyttäytyminen saa minut surulliseksi. Onneksi päätöksestä voi valittaa. Tarina jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti