Katson eilistä kauppalehteä, jossa maamme talouden ja älyn kasvot nauravat. He iloitsevat Sixten Korkamanin uudesta raportista, joka kertoo miksi Euroopan talous on kaaoksessa, ja mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä nyt ehkä pitäisi tehdä. Iloa jakavat Jorma Ollila ja Olli Rehn. Miksi minua ei naurata ja heitä naurattaa? Siksi, että heillä on varaa nauraa, minulla ei. Heillä on sellainen tulotaso ja asema, että heitä naurattaa aina, oli tilanne mikä tahansa. Heillä on töitä joita sadoilla tuhansilla muilla ei ole, ja vaikka heillä ei olisikaan, heillä ei ole koskaan mitään taloudellista hätää. Miksi heidän naurunsa ärsyttää? Siksi, että juuri he ovat niitä ihmisiä, joiden olisi pitänyt estää tämä kaikki, koska he omien sanojensa mukaan olisivat tienneet miten asiat olisi pitänyt hoitaa, mutta eivät hoitaneet.
Nyt he puhuvat toisilleen ja juovat kahvia. Ja naurua piisaa. Mutta minua ei edelleenkään naurata. Minä ja perheeni olemme uhattuna ja se ei naurata. Heitä se ei oikeasti kiinnosta, heitä kiinnostaa mitä he ovat mieltä keskenään asioista. Ja nauru jatkuu, nahkurin orsille asti.
