keskiviikko 17. tammikuuta 2007

POLITIIKAN TUOTTAVUUS


Esitin vaalikampanjan avauksessani ajatuksen politiikan tuottavuudesta, jossa päätöksien tulee olla laadullisesti parempia, pienemmillä kustannuksilla ja niiden tulee tuottaa enemmän tulosta. Useat ovat kysyneet mitä sillä tarkoitan.
Käytännössä tämä tarkoittaa ihmisten kokonaisvaltaisten olojen paranemista. Henkisen ilmapiirin keventymistä, jossa luovuus ja erityisosaaminen huomioidaan ja menestymisen mahdollisuuksia annetaan kaikille. Köyhyyden vähentymistä, jossa kuilu köyhien ja rikkaiden välillä pienenee ja ihmisestä pidetään huolta koko elämänkaaren ajan. Työllisyyden turvaamista keinoilla, jossa työn tekeminen on aina kannustavampaa kuin työttömänä oleminen. Se tarkoittaa yhteiskuntaa jossa sosiaalinen perälauta on aina olemassa, jos joku tippuu kyydistä, niin hänet nostetaan kyytiin ja autetaan alkuun.

Jos katsomme nykyisen hallituksen poliittista tuottosaldoa, niin eipä siinä ole kovasti hurraamista. Köyhyys lisääntyy, erityisesti lapsiperheiden köyhyys. Stakesin mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana suhteellinen köyhyys on kasvanut 4 prosenttiyksikköä. Suhteellisen köyhyyden kasvu kertoo siitä, että pienituloisten tulokehitys on jäänyt jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Järkyttävää on, että tällä hetkellä Suomessa noin 133.000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella olevissa olosuhteissa. Ja tilanne pahenee koko ajan. Lapsiperheiden verotusta ei ole haluttu keventää, vaikka siihen on ollut koko vaalikauden hyvät mahdollisuudet.
Samalla kun hallitus on jakanut veronkevennyksiä valtavat 3,5 miljardia euroa, maksaa pieneläkeläinen edelleen veroa enemmän kuin saman tulotason työssä käyvä. Miksi tätä epäkohtaa ei ole korjattu? Miksi pienin kansaneläke on sidottu kaikkein heikoimpaan indeksiin? Miksi perustuslaki suojaa kohtuuttomat optiot, mutta ei suojannut eläkeläisiä kansaneläkkeen pohjaosan leikkaukselta? Eriarvoisuus lisääntyy, jos nykymeno jatkuu vielä seuraavat neljä vuotta.
Politiikka on tahdon asia. Päätökset syntyvät poliittisista maailmankuvista nousevien arvojen pohjalta. Nyt tarvitaan niitä kristillisiä arvoja, joiden pohjalle menestyvä ja välittävä Suomi rakennettiin. Silloin ajateltiin: kaveria ei jätetä. Nyt ajatellaan: kaverille ei jätetä. Nykysuunta on väärä, mutta se voi muuttua.


Ei kommentteja: