ARKKIPIISPA PAARMA JAKOI OMAN KIRKKONSA?

Luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma antoi merkittävän haastattelun, jossa hän toteaa homoseksuaalisuuden olevan synnynnäistä. Näkemys uutisoitiin laajasti mediassa. Ulostulo oli voimakas ja selkeä. Nyt kirkon näkemys ja suunta on tiedossa. Myös vaikutuksista arkkipiispalla on jo näkemys; kirkko tulee jakautumaan.
Ulostulo näyttää harkitulta ja myös seurauksiin kirkko näyttää olevan varautunut, ainakin jollain mielellisellä tasolla. Arkkipiispa siis tietoisesti jakaa oman kirkkonsa, mutta miksi. Onko paine niin jo niin suuri omien joukoista, että hermo petti? Onko kirkon eliitin sisällä jo niin vahva maallinen siipi, että oli pakko astua ulos ja vetää rajalinja Raamatun näkemyksen ja kirkon näkemyksen välille. Nyt näkemykset kulkevat eri suuntiin ja sen arkkipiispa lausunnollaan hyväksyy (vanhurskauttaa), kirkon uudeksi tieksi. Siinä tulkinta ja historiallisuus syrjäyttävät painoarvossa ilmoituksen merkityksen. Samalla tunnustuskirjojen merkitys muuttuu, ne ovat osa kirkon historiaa, mutta niiden ohjauksen ja vaikutuksen annetaan kaventua kirkon näkemyksissä.
Entä nyt? Luonnollinen seuraava askel olisi syntikäsitteen avaaminen: onko synnillä sinänsä merkitystä, sehän on luterilaisen kirkon näkemyksen mukaan synnynnäistä. Se johtaakin jo suurenluokan muutokseen, Kristus joutuisi ”työttömäksi” omassa kirkossaan. Surullista. Toisaalta kirkko on päässyt asettamaansa tavoitteeseensa, olla kansankirkko, jota kansa johtaa. Suunta on selvä, arkkipiispa on puhunut.

ONNITTELEN 550-VUOTIASTA ESPOOTA

ESPOO 550 v. juhlavaltuuston 25.8.2008 juhlapuhe.
KD-Espoo, Antero Laukkanen.

Arvoisa Eduskunnan puhemies, arvoisat valtuutetut, valtuuston puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja, hyvät kutsuvieraat.
Espoon kristillisdemokraatit tervehtivät ikäisekseen nuorta Espoota lämmöllä ja suurella sydämellä.
Voimme iloita ja innostua yhä edelleen kotikaupunkimme nuorekkaasta ja pirteästä otteesta, joka näkyy monina uudistuksina Espoon ilmeessä.
Hyvä asuinympäristö ja viihtyisä kaupunkirakenne eivät synny itsestään. Siihen tarvitaan toisiinsa sitoutuneita ihmisiä, yhteisöllisyyttä. Se on vaatinut edeltäjiltämme paljon työtä, visioita, tulevaisuudenkuvia ja rohkeutta toteuttaa niitä.
Jokainen yhteiskunta on arvojensa summa.
Espoon kylä rakentui kirkon ja rautatien ympärille. Juuremme ovat olleet tukevasti maassa ja taivaassa. Kirkon tuomasta yhteisöllisyydestä saimme voimaa ja ne yhteiset arvot joille on ollut hyvä maallista elämää rakentaa.
Muistan hyvin sen päivän kun aloitin kouluni vuonna 1965 Rastaalan koulussa. Astuin luokkahuoneeseen ja avasin ensimmäisen kerran pulpetin kannen. Siellä oli kaksi kirjaa: virsikirja ja Raamattu. Eikä niitä silloin pidetty globaalin maailman suurimpana uhkana lasten kasvatukselle, vaan ne kertoivat siitä uskosta ja niistä arvoista, joilla isämme olivat kaupunkiamme rakentaneet.

Tänään voimme olla kiitollisia monin tavoin kaikille niille, jotka ovat laittaneet kätensä saveen ja ristiin ja luoneet meille kaupungin, joka nyt on yksi Euroopan johtavista innovaatioiden hautomoista. Meillä on kristillinen perintö, jota vaalia ja siirtää tuleville sukupolville.
Meillä on paljon tehtävää, paljon mihin pyrkiä. On kipupisteitä ja puutteita, mutta ei mitään niin suurta, josta emme voisi yhdessä selvitä, samalla kun iloitsemme jo saavutetuista päämääristä.

Espoon Kristillisdemokraatit toivottavat 550 –vuotiaalle ikinuorelle Espoolle menestystä ja Jumalan siunausta.

SALAILUA - HARMAITA ALUEITA – KUNNES VALO KOITTAA

Suomalainen poliittinen elämä on valokeilassa. Eikä hyvältä näytä. On kuin kevään ensimmäinen aurinkoinen aamu, jolloin valo paljastaa menneen talven jäljet. Siivous on pakko aloittaa, paitsi jos pitää näkemästään, tai ei välitä, tai suvaitsevaisuus on ylittänyt häveliäisyyden rajat.
Viimeaikojen keskustelut vaalirahoituksista ovat surullista seurattavaa. Poliittinen peli on tärkeämpää kuin keinot joilla sitä pelataan. Hallitus ei kaadu, ei mihinkään, se on sellaiseksi rakennettu. Opposition tehtävä on mahdoton ja vallassa olevien vallanjano loputon: saavutetuista eduista ei luovuta, vaikka vene vuotaisi kuin seula, vaikka luotettavuudesta ja kunniallisuudesta ei olisi jäljellä kuin rippeet. Ei ihme, että kansa kaikkoaa äänestyskopeista.
HERÄTYS! Juuri nyt pitäisi äänestää, enemmän kuin koskaan. Niitä, joilla on vielä jotain omantyön arvostuksesta jäljellä. Niitä, joita vielä hieman kiinnostaa, miltä kaikki tekemisemme ulkopuolisista tarkkailijoista näyttää. Ei anneta periksi, vaikka sisikuntaa puristaa.

HALLITUKSEN POLITIIKAN ENSISATOA

Hallituksen politiikan ensi sato alkaa olla käsillä. Inflaation on ennätyskorkea, lapsiperheiden ahdinko lisääntyy kun luvattuja indeksitarkistuksia ei ole toteutettu. Pääkaupunkiseudun köyhyys lisääntyy kun elinkustannukset nousevat palkkoja nopeammin. Tuloerot kasvavat nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Energiaverojen kiristäminen on johtanut ennennäkemättömään hintakierteeseen, jossa laskun maksaa keskituloinen, asuntovelallinen veronmaksaja.
Kokoomus lupasi paljon, jopa toivoa ja luovuutta politiikan tekoon. Luova politiikka etsii ensisijaisesti uusia vaihtoehtoja, ei uusia keppejä tai uusia veronkiristysmalleja, kuten nyt on käynyt. Kannustavuus katosi ja tilalle tulivat välillisten verojen kasvava taakka. Neuvotellut palkankorotukset valuvat nyt inflaation tiimalasiin. Vaikka kuinka kääntäisit ja laskisit, ei riman päälle jää mitään uutta pelivaraa.
Samalla kirkastui mitä Kokoomus käytännössä tarkoittaa vastuullisella markkinataloudella: se on yksinkertaisesti hyväosaisten ja pääomien etujen turvaamista kaikin tavoin. Ei hyvältä näytä. Pikemminkin näyttää siltä, ettei oikeisto ilman vasemmistoa osaa johtaa maata tasapainoisesti ja pitkäjänteisesti. Liikkeet ovat liian nopeita. Siitä yleensä seuraa kotimaisen kulutuksen hidastumine ja rahan siirtäminen varman koron säästötileille, investointien sijaan, kuten nyt on käymässä. Taantuma lähestyy, oletko valmis?

TEOLLISUUS VAATII HALLITUSTA SITOUTUMAAN YDINVOIMAN LISÄÄMISEEN – MIHIN TEOLLISUUS ITSE SITOUTUU?

Samaan aikaan kun Suomen viides ydinvoimala on rakenteilla, vaatii teollisuus hallitukselta sitoutumista jo kahden uuden ydinvoimalan rakentamiseen. Vaatimusta perustellaan pitkäjänteisen energiapolitiikan tarpeella, jotta teollisuus voi turvata tulevaisuutensa. Teollisuuden vaatimuksen kylkeen pitäisi ehdottomasti liittää teollisuudelle itselleen asetettu vaatimus pysyä suomessa, jotta työntekijän tulevaisuus on turvattu.

Viimeisen 50 vuoden aikana Suomi on investoinut teollisuuteen pitkäjänteisesti. Kuitenkin viimeisten 10 vuoden aikana, ovat teollisuuden toimintatavat muuttuneet niin merkittävästi, ettei ennakoitavuus niiden toimista ole enää työntekijälle sillä tavalla tiedossa, kuin aiemmin on ollut. Tämä näkyy erityisesti elektroniikka teollisuudessa ja nyt myös puuteollisuudessa.

Suuret muutokset annetaan työntekijöille tiedoksi median kautta. Suunnitelmat tehtaiden sulkemiseen tai tuotannon siirtämiseen halvemman työvoiman maihin on tehty salassa. Strategiat median ja työntekijöiden käsittelyyn ovat olemassa, ennen kuin tieto tehtaiden sulkemisesta annetaan. Kaikkeen on varauduttu etukäteen. Ainoa jolla ei ole ollut mahdollisuutta varautua, on työntekijä. Toimintaympäristö on muuttunut nopeasti paikallisesta globaaliksi ja pelisäännöt ovat vaihtuneet sääntöihin jotka ovat ammattiliittojen päätöksen teon ulottumattomissa.

Tässä muutoksessa on hallituksen oltava aktiivinen ”kansanedustaja”. Samalla kun se miettii investointeja teollisuuden tarpeisiin, on sen ensisijaisesti turvattava työpaikkojen pitkäjänteinen kehitys ja säilyminen Suomessa.

Valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn uuden ydinvoimalahankkeen uskotaan tulevan vielä tämän vaalikauden aikana. Energiayhtiöiden toiveena on saada kuudes ja seitsemäs ydinvoimala käyntiin vuosina 2016-2018.

Matti Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmassa 19.4.2007 vilautettiin ”vihreää” valoa uusille ydinvoimaloille: ”Mitään päästötöntä, vähäpäästöistä taikka päästöjen kannalta neutraalia, kestävää ja kustannusrakenteen kannalta kannattavaa tuotantomuotoa, myöskään ydinvoimaa, ei saa sulkea pois, vaan kaikkia energiamuotoja tulee arvioida yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.” Ovi on siis auki, mutta miten hallitus turvaa työntekijöiden tulevaisuuden?

Suomen ydinvoimalat:
Rakentamislupa/käyttölupa
Loviisa 1 30.6.1971 / 18.11.1976
Loviisa 2 27.9.1972 / 15.5.1980
Olkiluoto 1 31.1.1974 / 6.7.1978
Olkiluoto 2 4.8.1975 / 1.9.1979
Olkiluoto 3 17.2.2005/ rakenteilla

HALITUKSEN VASTUULLINEN MARKKINATALOUS?

Hallitus toteuttaa vastuullista markkinataloutta olemalla vastuullinen vain pääomalle ja markkinavoimille. Malli on kuin oppikirjasta: markkinaliberalismin voittokulku.

Kun vuosi sitten Kokoomus julkaisi eduskuntavaaliohjelmansa, se herätti kysymyksiä. Otsikot lupasivat vastuullista markkinataloutta ja toivoa. Moni mietti, mitähän viesti todella tarkoitti. Ei mieti enää. Toimivien, voittoa tuotavien tehtaiden sulkemisen äänetön sivusta seuraaminen, on väkevä julistus hallituksen ideologisista vankkureista. Mikään voitto ei näytä olevan riittävän suuri, toivoa ei anneta.

Ennen vaaleja kokoomus määritti vastuutaan näin: me luomme elinkeinoelämälle toimintaedellytyksiä ja sitä kautta työtä ja hyvinvointia, ja se on meidän vastuumme. Sellaisista ihmisistä jotka eivät enää kykene tuottamaan hyötyä, ei juurikaan puhuttu.

Markkinaliberalistinen asioiden arvojärjestys on eri, kuin mitä kristillisestä maailmankatsomuksesta nousevalla yhteisvastuulla ja sosiaalisella oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan. Markkinaliberalismissa etusijalla tulevat pääomien turvaaminen ja sitten vasta ihmisestä välittäminen. Kukaan ei tätä tietysti vaalipaneelissa myönnä, mutta teot puhuvat kovempaa kuin sanat. Siellä missä raha ohjaa päätöksiä ihmisarvon sijaan, harvoin ihminen voittaa.

Kristillinen yhteiskuntavastuu on aina sisältänyt kohtuuden periaatteen sekä yhteisvastuun ja solidaarisuuden ajatuksen, jossa työn tulokset jaetaan koko yhteiskunnan hyödyksi. Nyt teollisuutta ohjaavat pörssiarvot ja kansainväliset sijoittajaryhmät. Voitot siirtyvät useimmiten ulkomaisten suursijoittajien taskuihin. Olisi pään pensaaseen laittamista, jos väittäisimme ongelman olevan yhtiöissä itsessään. Kyllä ihmisen ahneus on globaali ilmiö, joka nousee jokaisessa ihmisessä piilevästä ahneudesta. Samalla kun kauhistelemme optioiden epäoikeudenmukaista jakaantumista, oma sydämemme huutaa osuutta jaettaviin voittoihin. Kysymys ei siis näytä olevan siitä, miksi joku sai niin paljon, vaan siitä, miksi minun taskuni ovat tyhjät. Juuri tästä, globaalista kaikkien sisuksissa olevasta ahneudesta johtuu se, että ihminen tarvitsee uskoa Jumalaan, joka antaa voimaa epäitsekkääseen, muita huomioivaan elämäntapaan.

Kapitalismi ja kommunismi ei ole koskaan tuottanut yhteiskuntia, joissa olisi toiminut sellainen pohjoismainen hyvinvointi, kuin mistä me olemme saaneet menneinä vuosina nauttia. Nyt se on murtumassa, kristillisyyden vaikutuksen vähenemisen myötä.

Hallitus istuu tukevasti pääomien luotijunassa. Vauhti hurmaa, kuljettajaa naurattaa, huomiotta jäävät radan varrella kasvava köyhien joukko.

EUROOPAN LAILLISTETTU KANSOJEN MURHA!

Euroopassa päätetään joka 25 sekunti yhden pienen lapsen elämä äidin kohtuun. Se tarkoittaa: 144 lasta tunnissa, 3456 vuorokaudessa, 103600 kuukaudessa ja 1.244.160 lasta vuodessa.

Luku on hätkähdyttävä. Minulle se aiheuttaa kylmiä väreitä. Sitten tulee suunnaton suru ja lopulta häpeä ja kalman katkuinen hiljaisuus. Sivistynyt Eurooppa ei vieläkään ole niin sivistynyt, että se pitäisi elämää tärkeämpänä kuin kuolemaa. Tästä ei juurikaan puhuta. Se ei ole soveliasta. Miksi olisi? Murha on laillistettua ja hyväksytty. Sitä on jatkunut jo niin kauan, että siitä on tullut elämäntapamurha, päivittäinen osa väestö- ja kustannustehokkuutta.

Entä jos asiasta puhutaan? Jos joku jostain ihmeestä saisi rohkeuden korottaa äänensä. Ensin päät painuvat ja sitten hetken hiljaisuuden jälkeen nousevat uhmakkaaseen vastaiskuun. Alkaa syyllisyyden siirto keskustelua vaativien harteille. Heidät henkisesti lannistetaan ja vangitaan. Pakotetaan uuteen hiljaisuuteen yleisen rauhan nimissä, tarpeettomaan moralisointiin vedoten.

Euroopan luopuessa kristillisestä perinnöstään ja maailmankatsomuksesta se on ajautunut moraalin ja etiikan sisällön uuteen määrittelyyn. Sen on pakko. Se on ainoa tie omantunnon vaimentamiseen. Sitä kun ei voi leikata pois, mutta sen voi uudelleen ohjelmoida. Ongelmaksi jää todellisuus. Tätä kirjoittaessani 144 uutta Euroopan tulevaisuuden rakentajaa on poissa.

Tästä asiasta keskustelu sivistyneesti on Euroopassa lähes mahdotonta ja poliittisen maailman mielestä poliittisesti sopimatonta. Kuitenkin ”Älä tapa.” seisoo uljaana ja tinkimättömästi elämänoikeuden puolesta. Se vakuuttaa: synnin mitta on jo aikoja sitten saavuttanut lakipisteen. Jäljelle jää vain mahdollisuus katumukseen, parannuksen tekoon ja kääntymiseen väärältä tieltä. Jumalan tuomion oikeutus on täyttynyt ja vain hänen pitkämielisyytensä rakkaudessa on ollut suojanamme, mutta kuinka kauan? Sillä murhattujen lapsien veren huuto on saavuttanut taivaat ja saastuttanut maan. Vielä voimme rukoilla. Yksikin rukous vaikuttaa. Sinun rukouksesi.