PERUSTURVAN KEHITTÄMINEN

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä oivalluksia on ollut ns syyperusteinen sosiaaliturva. Nyt tilalle ehdotetaan perusturvaa, perustuloa jossa kaikki saisivat tietyn minimitulon. En olisi vaihtamassa syyperusteista tukea automaattitukeen. Sensijaan olen ehdottomasti sen kannalla, että erilaiset tukijärjestelmät yhdistetään yhden lomakkeen ja luukun palveluksi. Viimeaikainen sähköistenpalveluiden kehitys on johtanut siihen, että tuen tarvitsija ei enää pysty, osaa, jaksa täyttää loputtomia verkkolomakkeita. Moni tippuu kokonaan yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle. Joissakin kaupungeissa on jopa iloittu siitä, että tukien saajien määrä on vähentynyt. Johtopäätös on väärä. Suunta on nyt sellainen, jossa totaalisyrjäytyneiden määrä kasvaa voimakkaasti. Luku on jo yli 30.000 henkilöä. Tämä näkyy myös johtamani Hyvä-Arki keskuksen leipäjonoissa.
Mitä olisi hyvä tehdä?
Perusturva on käsitteenä hyvin laajasti käytetty nykyisessä sosiaaliturvaa käsittelevässä keskustelussa, kuitenkin keskustelijat määrittelevät sen hvyin eritavalla. Joillekin se tarkoittaa sosiaaliturvan minimitasoa, toimeentulotukea ja muita toistuvaisavustuksia. Toinen tarkoittaa sillä peruspalkkaa, jossa kaikkia tukia koroitetaan ja ne yhditetään yhdeksi kokonaisturvaksi. Ei edes viime vuosikymmenien eri hallituksien ohjelmista löydy yhteneväistä sisällöllistä käsitettä perusturvalle. Tästä olisi siis hyvä lähteä: Määritellään, mitä perustrvalla tarkoitetaan. Ja sitten etsitään sellaiset käytönnöt, jotka ovat kaikkien sitä tarvitsevien ulottuvilla.

ESPOO VASTUSTAA PÄÄKAUPUNKISEUDUN YHDISTÄMISTÄ

Espoon valtuusto vastauksessaan Valtioneuvostolle 11.4.2012, vastustaa yksimielisesti pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä. Harvoin olemme olleet yhtä yksimielisiä mistään asiasta.
Rakennetyöryhmän esitys, jossa asetettaisiin työryhmä miettimään PK-seudun yhdistämistä, on ajan ja rahan tuhlausta. Pääkaupunkiseudun kuntien toimintakulttuurit ovat niin erilaisia, ettei hallinnon yhteensovittamisen vaivasta synny vastaavaa määrää hyötyä. Uudessa suurkaupungissa olisi peräti 70.000 työntekijää. Hallinnon mutoskustannukset olisivat noin miljardi euroa. Aika järjetöntä puuhastelua. Sensijaan on hyvödyllistä asettaa työryhmä, joka pohtii alueen tietyjen toimintojen parempaa yhteistyötä yli kuntarajojen nykyisellä henkilöstömäärällä, verkostomaisesti ja joustavasti.
Kuntauudistuksen aikataulu on myös mahdoton. Ei ole tästä maailmasta vaatia, että tällainen koko maata koskeva uudistus ajettaisiin läpi muutamassa vuodessa. Kuntauudistus on välttämätön, mutta sen ensisijainen kohde ei ole jo hyvin toimivat suurehkot kaupunkialueet, vaan niitä todella tarvitsevat haja-asutusalueet, joiden asukasmäärä ja ikärakenne ei enää pysty kantamaan vastuuta alueen peruspalveluista. Edetäänpä asioissa miten tahansa, varmaa on se, että valtion ja kunnan vastuita on myös pohdittava uudestaan. Sosiaali- ja terveyspalveluista on osa siirrettävä kokonaan valtion vastuulle.

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ASUNNOTTOMUUS

Länsiväylän eilinen pääuutnen oli: Espoossa asunnottomia enemmän kuin Vantaalla. Uutinen on huono uutinen meille päättäjille, koska kolmen viimeisen vuoden aikana on todella tehty isoja ratkaisuja asunnottomuuden vähentämiseksi. Asuntoja on valmistunut ja niitä on valmistumassa. Suunnan piti olla toinen. Mikäs sitten mättää? Asunnottomuus on muuttumassa monimuotoiseksi.Enää eivät asunnottomia ole ainoastaan päihde- tai moniongelmaiset, vaan pienituloinen yksineläjä, joka on vuokrien nousun myötä ajautumassa asunnottomuuteen. Ongelmaan on olemassa täsmälääke: asuntotuen kohdennettu tarveharkintainen korotus yksinelävälle. Se on edullisempi vaihtoehto, kuin uuden asunnon rakentaminen jokaiselle asunnottomalle.
Asunnottomuus on monisäikeinen vyyhti. On aikuisia, äidin luona asuvia omaa asuntoa vailla olevia, on täysin maksukyvytöntä asunnotonta, on kykenemättämyyttä asua yksin ja sitten metsissä asuvat totaali asunnottomat. Ne, joilla ei ole enää sosiaaliturvatunnuksia, eikä muitakaan yhteystietoja. Näitäkin on pääkaupunkiseudulla muutama sata. Espoossa noin 30. Uutta ajattelua tarvitaan.

KOULUTUKSESTA SÄÄSTÄMINEN TULEE KALLIIKSI

Valtion tulevien vuosien kehyksessä säästetään koulutuksesta ja kulttuurista jopa 140 miljoonaa euroa ja lapsilisien korotuksesta leikataan 100 milj.euroa. Säästöratkaisu on ehdottomasti väärä. Kun tähän pakettiin vielä laitetaan kuntien valtionsouuksien leikkaaminen (260 milj), joka sekin tulee varmuudella kohdistumaan osittain myös koulutuksen määrärahoihin, niin haitta on moninkertainen.
On ihan pakko kysyä, eikä viime lamasta ole opittu mitään? Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat säästöt tulevat aina pitkänaikavälin tarkastelussa säästöistä saatuja hetkellisiä helpotuksia kalliimmaksi. Nyt maksamme kovaa hintaa laman aikaisista leikkauksista: nuorten mielenterveysongelmina, masennuksena ja häiriökäyttäytymisinä ja vaikeana työllistymisenä. Olisin mielelläni nähnyt tämän osan säästöistä otettavan vaikka jonkun hankkeen toteuttamisen siirtämisenä, jonka toetuttaminen ei ole päivänpäälle. Tai, jopa lisävelkana, sillä lasku tulevaisuudessa on suurempi, kuin nyt toteutettu säästö.

ESPOON TARINA

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä haluaa luoda Espoon tarinan. Ei huono. Minäkin haluan, tai itseasiassa haluan luoda Espoota, rakentaa ja vahvistaa sen kristillisiä juuria. Espoo rakennettiin kirkon ja rautatien ympärille. Asutus oi harvaa ja maanviljelystä kaikkialla. Muutos on valtava kun katsoo nykyisen Espoon kaupunkikuvaa. Raiteet ovat edelleen keskeisessä roolissa, onko kirkko? Onko kaupunginjohtajan Espoon tarinassa kirkko - seurakunnat - edelleen keskeinen osa Espoota. Tulisi olla, sillä Espoon seurakunnat kokonaisuutena ovat kaupungin suuri rikkaus. Täällä on ehkä yksi Suomen yhteistyökykyisin seurakuntaperhe. Yhteys on huolella rakennettua ja se on monimuotoista. Meillä on myös Piispan istuin. Toivottavasti nämä näkyvät kaupunginjohtajan tarinassa.

MIKSI MINÄ EN NAURA?

Katson eilistä kauppalehteä, jossa maamme talouden ja älyn kasvot nauravat. He iloitsevat Sixten Korkamanin uudesta raportista, joka kertoo miksi Euroopan talous on kaaoksessa, ja mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä nyt ehkä pitäisi tehdä. Iloa jakavat Jorma Ollila ja Olli Rehn. Miksi minua ei naurata ja heitä naurattaa? Siksi, että heillä on varaa nauraa, minulla ei. Heillä on sellainen tulotaso ja asema, että heitä naurattaa aina, oli tilanne mikä tahansa. Heillä on töitä joita sadoilla tuhansilla muilla ei ole, ja vaikka heillä ei olisikaan, heillä ei ole koskaan mitään taloudellista hätää. Miksi heidän naurunsa ärsyttää? Siksi, että juuri he ovat niitä ihmisiä, joiden olisi pitänyt estää tämä kaikki, koska he omien sanojensa mukaan olisivat tienneet miten asiat olisi pitänyt hoitaa, mutta eivät hoitaneet.
Nyt he puhuvat toisilleen ja juovat kahvia. Ja naurua piisaa. Mutta minua ei edelleenkään naurata. Minä ja perheeni olemme uhattuna ja se ei naurata. Heitä se ei oikeasti kiinnosta, heitä kiinnostaa mitä he ovat mieltä keskenään asioista. Ja nauru jatkuu, nahkurin orsille asti.

MAHTAVAA OLLA NUORI SUOMESSA

Nuoren elämä Suomessa on tehty vaikeaksi. Ei ole riittävästi opiskelupaikkoja. Ei pääse kouluterveydenhoitajalle silloin kun pitäisi. Ei pääse töihin. Ei voi vuokrata asuntoa, kun ei oo siihen varaa. Vanhemmat ei oo koskaan tavattavissa, kun ne rakentaa uraa tai on niin päissään, ettei niille voi puhua mistään. Onko näin, näin on. Ha haa, jotain sentään saa tehdä, saa syrjäytyä. On mahtavaa olla nuori ja Suomessa.
Tämä alun vuodatus on surullista luettava, koska se on osoitus äärettömästä välinpitämättömyyden kulttuurista, jossa poliittinen eliittimme elää. Päätöksenteon valtapuolueet ovat jo neljän hallituskauden aikana antaneet asioiden vain lipua kohti syrjäytyvää Suomea. Suomalaisten nuorten työttömyys on noin 27 %, luu on yksi Euroopan korkeimpia. Nuorten mielenterveysongelmat ovat moninkertaistuneet. Nuorten itsemurhaluvut ovat koko läntisen maailman korkeimpia. Kaikki tämä on päättäjien tiedossa, mutta kukaan ei välitä. Syytä olisi, sillä kohta homma räjähtää käsiin.