maanantai 7. toukokuuta 2007

HIEMAN HENKEÄ – TAAS MENNÄÄN!

Vaalien jälkeen olen hieman vetänyt henkeä, on ollut pakko. Mutta nyt kirjoittelutahti palaa normaaliksi ja toivon, että pysyt kanavalla. Muuten yksi hyvä tapaa levittää Kristillistä maailmankuvan aatetta on kertoa ihmisille tästä blogista :-).

Tulin juuri eurooppalaisten vaikuttajien foorumista Espanjasta. Eurooppa muuttuu voimakkaasti kohti antikristillistä suuntaa. Muutos on nopea ja se näkyy erityisesti arvojen muuttumisena henkisistä ja hengellisistä materialistisiin. Tämä on johtamassa moraalin pirstoutumiseen ja ihmisen identiteetin heikkenemiseen. Eurooppalaisesta 1600-1700-luvun taiteesta noin 70 % heijasti kristillistä kulttuuria. Tänään, ei juuri ollenkaan. Lainsäädännön kulmakivenä oli kristilliseettinen ajattelu. Miten tähän tilanteeseen aikoo vastata kristikansa, on suuri kysymys. Vai onko Euroopassa enää kristittyjä? Entä Suomessa? Jos on, miten se näkyy? Miten me vaikutamme vallitsevaan kulttuuriin? Minusta tilanne on huolestuttava. Kuinka vastaamme siihen, että Eurooppalainen lainsäädäntö pyrkii kaikin tavoin rajoittamaan kristillisyyttä?

Eurooppalaiset poliitikot ovat yhä enemmän kiinnostuneita uskonnollisista tapahtumista ja liikkeistä. He ymmärtävät sisäisen yhtenäisyytemme ja haluavat siitä osuutensa, mutta eivät ole valmiita jakamaan arvojamme, ainoastaan huomiomme. Olkaamme hereillä, ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Vaadi enemmän ja saat enemmän.

Jos kristityt eivät vaikuta vallitsevaan kulttuuriin, sen tekee joku muu, ja silloin heidän kulttuurinsa tulee vaikuttamaan meihin. Eurooppa on menettänyt kristillisen vaikutuksensa rationalismin ja humanismin palvonnalle. Eurooppalainen kristillisyys on ilman sielua, vain kuori on jäljellä. Minä olen valmis muutokseen, olemaan ääni, entä sinä? Muista olemme valintojemme tulos.

Ei kommentteja: