perjantai 31. lokakuuta 2008

ORANSSIN VALLANKUMOUKSEN SUUNNITTELU ALKAA


Luova politiikka etsii ensisijaisesti uusia vaihtoehtoja, ei uusia keppejä tai uusia veronkiristysmalleja. Espoon uudessa valtuustossa on paljon uusia kriittisiä ääniä, entä positiivisten, uusien avauksien ja näkökulmien äänet?

Espoon kristillisdemokraattien vaalituloksen arviointi käynnistyi jo maanantaina, heti vaalipäivän jälkeen. Intoa ja taitoa oli läsnä runsaasti. Pääviesti oli selvä: takarivin räksyttäjistä on kasvettava ulos, uudenlaiseen ajatteluun, jossa vaalislouganeita tärkeämpiä ovat vaalikauden positiiviset ja pyyteettömät teot. Hyvää voi tehdä aina, eikä se edes välttämättä maksa paljoa. Ilme on oltava Oranssi jatkossakin. Sen viesti on: Ihminen on rakenteita tärkeämpi – vaalien jälkeenkin.
Nyt alkaa uuden ohjelman muovaaminen, luovia tekoja Espoolaisten hyväksi, selkokielellä.

Jos olet kiinnostunut olemaan mukana uudenlaisessa poliittisessa liikkeessä, jossa perusarvot ovat kunnossa ja asenne positiivinen, ole yhteydessä. Mahdollisuuksia on enemmän kuin puutteita niiden toteuttamiseen.

maanantai 27. lokakuuta 2008

LÄMMIN KIITOS JA KUMARRUS!

Vaalit on valvottu. Tulin yöllä klo 1.40 kotiin ja ovessa luki, piirrettyyn sydämeen kirjoitettuna, Onnea, kirjailtuna L-kirjaimella ja kolmella kissantassulla (nykyinen muonavahvuutemme).

Kiitos kaikille äänestäjilleni (1052)! Huikea luku, kasvua edellisistä vaaleista 21 % (830). Vastuu painaa ja tietoisuus työn vaativuudesta. Halu olla teidän äänenne päätöksiä tehtäessä, on kirkkaana ajatuksissa. Siihen pyydän teiltä muistamista rukouksin ja hyviä vinkkejä.
Mieli on kiitollinen. Mitä muuta voisi olla, kun koko puolueen äänimäärä kasvoi ja Espoon KD meni aimo harppauksen eteenpäin saaden 1005 uutta ääntä. Tulos on loistava ja tarkoittaa 23 % kasvua äänimäärässä. Kolmesta valtuustopaikasta jäimme reilun 600 äänen päähän. Tavoiteltavaa siis on. Nyt on edessä neuvottelut lautakuntapaikoista ja muista luottamustehtävistä.

Koko ehdokasryhmämme teki uskomattoman hienon vaalityön. Olimme liikkeellä iloisella värikkäällä ilmeellä. Mainoksemme olivat näkyviä ja valoisia. Ne erottuivat joukosta.
Koko ehdokasjoukkueemme on niin osaavaa porukkaa, ettei sopivien ja osaavien henkilöiden löytäminen eri luottamustehtäviin ole vaikeaa. Näin laadukkaista osaajista voi olla vain ylpeä. Perästä kuuluu. Vielä kerran. Kiitos kaikille tuestanne rukouksin ja äänin.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

MIKSI SINUN KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ KRISTILLISDEMOKRAATTEJA - MINUA - 439?


Siksi että, kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle! Siksi, että olen kokenut osaaja ja vaikuttaja Espoon politiikassa. Korotan äänesi!
Siksi, että kristillisdemokraattinen Espoo olisi inhimillisempi, terveempi, sen peruspalvelut olisivat paremmassa kunnossa kuin nyt.

Kristillisdemokratian ytimessä ovat ihmisarvon kunnioitus ja ihmisläheisyys päätöksenteossa. Se ilmenee seuraavasti.
• Ihminen on rakenteita tärkeämpi. Päätökset tulee tehdä asukkaita kuunnellen, palveluiden tulee olla lähellä ja kaikkien saatavilla.
• Raha ei lisää hyvinvointia, jos arvot ovat pielessä. Espoon talouden ylijäämä on kolmelta viimeiseltä vuodelta yli 100 miljoonaa euroa, kuitenkaan nämä rahat eivät ole päätyneet peruspalveluiden puutteiden poistamiseen. Edelleen sairaaloista puuttuu varusteita ja hoitajia, urheilukentiltä puuttuvat pukukopit, nuorisotiloja on liian vähän, on alueita, joissa päivähoitoa ei pystytä järjestämään riittävää määrää, nämä puutteet kertovat jotain niistä arvoista, joilla päätöksiä tehdään.
• Me väitämme, että suuri oppilasryhmä maksaa enemmän kuin pieni, erityisopetuksen tarve kasvaa jos oppilasryhmät ovat liian suuria.
• Me väitämme, huono hoito ei ole säästöä, vaan mitä suurinta tuhlausta. Jokainen ennalta ehkäisevä toimi tuo säästöjä. Riittävien resurssien takaaminen hoitopalveluihin, tuo säästöjä. Pidentynyt odotus sairaudenhoitoon lisää kuluja ja tuottaa uusia sairauksia. Oikea-aikainen hoito on kaikkien etu.
• Vähävaraisten auttaminen on säästöä parhaimmillaan. Syrjäytyminen voidaan ehkäistä kokonaan, oikea-aikaisella avulla ja varhaisella puuttumisella. Toimeentulotuen saannista on tehty niin monimutkaista, että se lisää yhteiskunnan syrjäytyneiden määrää ja pysyviä kuluja.
• Kristillinen moraali ei ole yksittäisen ihmisen hyvyyttä, vaan koko yhteiskuntaa kantava voima. Yhteiskunnassa moraali tarkoittaa yhteisen edun ja siihen liittyvän oikeudenmukaisuuden tavoittelua. Markkinataloudessa olemme siinä kohtaa, jossa pitkään tehty moraalinen velka erääntyy maksettavaksi. Mikään markkinatalous ei toimi ilman kohtuullisuuden ja ohjauksen periaatteita. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voidaan rakentaa uudestaan, jos moraalin merkitys perustana tunnustetaan.

torstai 23. lokakuuta 2008

SYLVIKOTI SAI PYÖRÄTUOLIN


Kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle!
- ihminen on rakenteita tärkeämpi,
- suuri oppilasryhmä maksaa enemmän kuin pieni,
- huono hoito ei ole säästöä, vaan mitä suurinta tuhlausta,
- raha ei lisää hyvinvointia, jos arvot ovat pielessä,
- vähävaraisten auttaminen on säästöä parhaimmillaan,
- kristillinen moraali ei ole yksittäisen ihmisen hyvyyttä, vaan koko yhteiskuntaa kantava voima

Hymy oli herkässä, kun Espoon kristillisten tiskirätti-vaalikampanjan ensimmäinen pyörätuoli luovutettiin Sylvikodille Viherlaaksossa. Monet halusivat heti tuoreeltaan kokeilla uutta tuolia, ja hyvinhän se sujui. Kaikkein innostunein oli 94 vuotias Hulda, joka halusi myös kyyditä muita uudella tuolilla.
”Pyörätuolille oli todella hyvää käyttöä sillä, niistä on ollut vajetta, ja nekin joita meillä on, ovat aika huonossa kunnossa.” kertoi iloinen Sylvikodin johtaja Kirsi Jaakkola. Häntä myös kiinnosti, mistä tällainen huikea idea on kotoisin. Kansanedustaja Tarja Tallqvist kertoi sen syntyneen spontaanisti miettiessämme vaaleja ja yksi keksi, että mitäs jos näissä vaaleissa antaisimme jotain pyytämisen sijaan. Ajatuksesta innostuneena Kauklahtelainen ehdokas Sari Mäki ehdotti KD-tiskirättien myymistä vaalitilaisuuksissa pyörätuolien hankkimiseksi. Sittemmin idea on saanut valtakunnallisia mittoja, ja nyt olemme päättäneet haastaa koko kristillisten kentän tiskirättikampanjaan koko vaalikauden ajaksi, tavoitteena 100 pyörätuolia neljässä vuodessa, kertoo valtuutettu Antero Laukkanen. Ihmiset ovat ottaneet ideamme todella innokkaasti vastaan, ihmiset haluavat olla tekemässä hyvää, kun se on konkreettista ja helposti tehtävissä. Monet ovat ostaneet useita tiskirättejä, eikä vaihtorahaakaan ole aina tarvinnut antaa takaisin, jatkaa Laukkanen.

Sylvikodin asukkaat jäävät ihailemaan uutta tuolia, kun iloiset ideanikkarit jatkavat matkaansa. Olisi väärin sano, että tämä on kristillisten lahja Sylvikodille, kyllä tämä on kaikkien niiden lahja, jotka ovat tähän osallistuneet, ja toivon, että heille tulee tätä lukiessa yhtä hyvä mieli, kuin meille, iloitsee Tallqvist.

maanantai 20. lokakuuta 2008

TÄYSILLÄ ETEENPÄIN

Kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle!
- ihminen on rakenteita tärkeämpi,
- suuri oppilasryhmä maksaa enemmän kuin pieni,
- huono hoito ei ole säästöä, vaan mitä suurinta tuhlausta,
- raha ei lisää hyvinvointia, jos arvot ovat pielessä,
- vähävaraisten auttaminen on säästöä parhaimmillaan,
- kristillinen moraali ei ole yksittäisen ihmisen hyvyyttä, vaan koko yhteiskuntaa kantava voima

Nyt on päätöksen hetki. Ennakkoäänestys jatkuu vielä kaksi päivää. Vaalipäivä on sunnuntaina 26.10.. Espoolaisten on aika katsoa tarkkaan ketä äänestävät. Ei ole samantekevää millaisilla arvoilla valitut päättäjät tulevat päätöksiä puolestamme tekemään. Jokainen päätös heijastaa arvostuksia ja elämän prioriteetteja.
Juuri nyt elämme talouden murroksessa, jossa markkinaliberalismin rakenteet murtuvat ja ihanteet osoittautuvat vääriksi. Raha, ilman valvontaa ja sääntelyä ei ole hyvä isäntä. Kristillisestä maailmankuvasta lähtevä politiikka asettaa aina ihmisen rakenteiden edelle. Rakenteet palvelevat ihmistä, ei ihminen rakenteita. Espoossa on kovuutta joka ei jaksa hämmästyttämästä. Meillä on kolmen vuoden ajalta lähes 100 miljoonan euron talouden ylijäämä, silti sairaaloista ja terveyskeskuksista puuttuvat kunnolliset välineet työntekoon. Pyörätuoleista ovat pyörät puhki ja ne ovat niin vanhoja, ettei niiden turvallisuudesta ole enää taetta. Urheilukentillä ei ole pukukoppeja, monella kentällä joutuu vaihtamaan varusteet ulkosalla. Usein myös pimeässä, kun valot puuttuvat.
NYT ON VALINTOJEN AIKA. VALITSE IHMINEN.

lauantai 18. lokakuuta 2008

ASUNNOTTOMAT ESPOOSSA


Olin mukana valtakunnallisessa asunnottomien yössä, kuten jo monena vuotena aikaisemminkin. Espoossa järjestökadun, pappilantien yhdistysten järjestämä tapahtuma, on koko päivän mittainen. (Kuvassa Kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ja piispa Mikko Heikka, syövät hernekeittoa asunnottomien yötilaisuudessa.).
Kolmas sektori, järjestöt ja kirkko ovat ottaneet asunnottomien auttamisen työkseen. Hyvä niin. Kaupungilla on päävastuu asunnottomuuden poistamisesta, ja se on myös mainittu kaupungin strategiassa ja tavoitteissa.

Viimevuoteen nähden asunnottomien määrä Espoossa on kasvanut noin 400:sta 480:een. Erityisesti nuorten asunnottomuus lisääntyy. Ihmeellinen yhtälö. Vaurautta Espoossa on, mutta jostain kumman syystä, se ei näiden kaikkein suurimmassa syrjäytymisriskissä olevien osaksi päädy. Monilla on jostain syystä jäänyt asioita hoitamatta, ja kun luottotiedot menevät, niin asunnottomuus alkaa. Muutetaan sukulaisten luo ja ongelmat alkavat monistaa itseään. Kaupungin vuokra-asuntoa ei saa, jos on esimerkiksi joskus jäänyt vuokrarästejä hoitamatta.

Oiva ratkaisu tähän olisi kaupungin väliin tulo siten, että annettaisiin asunnottomalle uusi mahdollisuus. Kaupunki maksaisi vuokrarästit ja perisi sen sitten asukkaalta pienissä erissä. Jos maksukykyä ei ole, niin rahan voisi antaa harkinnanvaraisena tukena. Halvemmaksi tämä tulisi, kuin antaa ongelmien kasaantua pisteeseen, jossa kaikki jää lopulta yhteiskunnan maksettavaksi. Yksinkertaista, vai mitä?

perjantai 17. lokakuuta 2008

ESPOON RAHASTOT PUHUTTAVAT

Annoin Uudenmaan uutisille haastattelun Espoon rahastojen arvon hupenemisesta. Siitä tulikin elämää suurempi uutinen. Viesti oli selkeä. Sähköyhtiön myynnistä saadut 366 miljoonaa euroa, hupenevat 80.000 euron päivävauhtia. Samalla salkun hoitajien palkkiot ovat useita miljoonia vuodessa, vaikka salkku ei tuottaisi voitto. Yhtälö on vakava ja sen tulee johtaa salkun uudelleen arviointiin. Varat ovat kuntalaisten ja niitä on hoidettava hyvin. Yhtenä vaihtoehtona ehdotin, että ne voitaisiin sijoittaa raakamaan hankintaan, jolloin niiden arvo ei ainakaan laskisi.
Tänä aamuna Espoonlahden uimahallin saunassa yllätyin. Saunaporukka puhui vuolaasti uutisista ja ihmetteli, miten olemme valinneet tuollaisia valtuutettuja asioitamme hoitamaan. Siinä sai kyytiä sähköyhtiön myynti ja sijoitustoiminta sellaisella tavalla, että korvia punotti muukin kuin löyly. Kyllä kansa tietää!

Valtuutettu Kurt Byman on mielenkiintoinen henkilö. Hänellä on missio, jota en ymmärrä: paljastaa kaikesta kaikkea, vaikka mitään paljastettavaa ei olisikaan. Paljastaa voi vaikka sen, ettei ole paljastettavaa ja tehdä siitä paljastuksen.
Viimeisin paljastus tämän päivän Länsiväylässä on, sähköyhtiön myyjien nimet. Minutkin oli sinne laitettu joukkoon, muiden joukossa, jotka vastustimme yhtiön myyntiä. Asia antaa aihetta reunahuomautukseen.
Kannatin saksalaisen EOn yhtiön osakkaaksi ottamista Espoon sähköön vuonna 2001. Osakkuus oli perusteltua, sillä se toisi yhtiölle lisää pääomaa, jota Espoon kaupunki ei ollut valmis yhtiöön sen kehittämiseksi sijoittamaan. Kauppaan liittyi vielä suojaehto, lunastuspykälä, jossa kaupungille taattiin mahdollisuus lunastaa osakkeet takaisin myyntihintaan. Myöhemmin osoittautui, että EOn käytti Espoon sähköä vain pelinappulana, eikä oikeasti ollut kiinnostunut koko yhtiöstä. Siksi aloin voimakkaasti puhumaan sen puolesta, että kaupungin tulisi ostaa yhtiö kokonaisuudessaan takaisin itselleen. Toisin kuitenkin kävi, valtuuston enemmistö halusi myydä yhtiön Fortumille.
Tämän kaiken Byman saa näyttämään siltä, että minä ja monet muut olemme olleet myymässä sähköyhtiötä, vaikka todellisuudessa olimme ostamassa yhtiötä takaisin kaupungille. Tein asiasta myös hallinto-oikeuteen valituksen kaupan purkamiseksi, joka ei menestynyt. Että silleen. Voi Byman minkä teit!

perjantai 10. lokakuuta 2008

ONNELLISUUS

Lupasin kertoa ajatuksiani onnesta. Maailman onnellisuustilastossa Suomi on sijalla 25, Norja on sijalla 19 ja Ruotsi sijalla 14 (World Values Survey). Meillä on onnivajetta tämän tilaston mukaan.
Onni on mielentila, vai onko? Onni on iloisia tapahtumia, vai onko? Onnellisuus on kasautuma iloisia tapahtumia samaan osoitteeseen, vai onko? Joidenkin mielestä onni on pahalta välttymistä. Varmaan kaikkea tätä. Aristoteles korosti hyveellistä elämää onnen lähteenä. Raamattu sanoo onnen olevan sitä, että on Jumala lähellä. Hups. Taisin päästää suustani kaksi nyky-yhteiskunnalle ongelmallista sanaa: raamattu ja jumala. Niistähän ei saa puhua. Se on henkistä ahdistelua ja uskonnollista hyväksikäyttö, jos näistä puhuu. No, puhun kuitenkin. Kukaan ei vielä ole voinut todistaa raamatun Jumalan olemattomuutta, joten puheoikeudelle on perusteet.
Kristillisyydessä jumala on kaiken luoja. Onko se sitten niin huono vaihtoehto, että onni syntyisi kaiken olevaisen hallitsijan lähellä. Vaikuttaa jopa turvalliselta ja vakaalta onnen lähteeltä. Minä tyydyn tähän. On se parempi vaihtoehto kuin oma onnensa varassa eläminen, nyt onni on suuremmissa käsissä. Ei kun kädet ristiin ja puhumaan onnesta Hänen kanssaan. Maailma epävakaa, Jumala vakaa. Ei huono vaihtoehto.

torstai 9. lokakuuta 2008

MATTI YLLÄTTI

Samalla kun mietin vastausta onni-kysymykseen, niin havahduin pääministerimme loistavaan avaukseen Jyväskylän lyseon 150-vuotisjuhlassa viime sunnuntaina: ”Olisiko niin, että paha menestyy silloin, kun hengellinen ja maallisen sivistyksen etääntyminen jättää sille tyhjiön?”.
Loistavaa herra pääministeri! Vihdoinkin joku sanoi sen ääneen, että on ollut virhe eristää hengellinen sivistys maallisesta koululaitoksestamme. Lisäksi hän esitti selkeän ehdotuksen: ”Maallista ja hengellistä sivistystä tulisi saada kouluihin lisää.”. Saa nähdä syntyykö tästä uutta keskustelun aihetta.
Kyllä Matti yllätti.