tiistai 13. helmikuuta 2007

VIHREIDEN PERUSTULOMALLI EI OLE ONGELMATON

Vihreiden esittämä perustulomalli on hyvä keskustelun avaus. Vihreiden näkemyksen mukaan perustulomalli toisi erityisesti helpotusta kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, jotka elävät vain sosiaaliturvan varassa. Sen tarkoitus on myös edistää yrittäjyyttä.

Perustulomallissa perustulo maksetaan kuukausittain jokaiselle täysi-ikäiselle Suomessa asuvalle Suomen kansalaiselle. Perustulo on verovapaa etuus, jota ei tarvitse erikseen anoa. Perustulon suuruus olisi 440 euroa kuukaudessa. Rahoitus perustulomalliin otettaisiin veroja nostamalla. Suurituloisten verovähennyksiä karsitaan ja yksityishenkilöiden pääomaverotus nostetaan 32 prosenttiin. Järjestelmä nostaisi myös ylemmän keskitulon ryhmässä olevien veroja.

Vihreiden perustulomalli ei ole ongelmaton. Yhteiskunnalta avun saaminen Suomessa perustuu johonkin todennettavaan syyhyn. Tukea voi saada, mutta vain syyperusteisesti. Malli, jossa kaikki saisivat aina tietyn perustulon, ei rohkaise omatoimiseen selviämisen ja yrittämiseen. Se voi olla edesauttamassa omatoimisuuden vähenemistä ja ajautumista todelliseen ja jopa lopulliseen syrjäytymiseen pitkällä aikavälillä.

Nykyinen sosiaaliturva on tarkoitettu auttamaan selviämään äkillisistä toimeentulon muutoksista ja palautumaan mahdollisimman pian takaisin työelämään. Vaikka tässä ei ole aina onnistuttu, on se kuitenkin selkeä tavoite. Sellaiselle tielle lähteminen, jossa henkilökohtainen vastuu oman elämän tuloista ja menoista vähenee, ei ole suotavaa. Ennen kuin perustulomallia voidaan vakavasti ajatella käyttöönotettavaksi, on sen todellisista vaikutuksista pitkällä aikavälillä oltava tietoa. On myös mietittävä, onko keskituloisten ja rikkaiden verotuksen kiristäminen se tie, jolla työn tekemistä ja vastaanottamista edistetään.

Jokaisella suomalaisella on perustuslain mukaan oikeus ”välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon”. Tästä ei tule tinkiä. Nykyinen järjestelmä ei ole riittävän kannustava. Etlan Sixten Korkman totesi hiljattain: ”Hyvinvointiyhteiskuntamme on muuttumassa riippuvuusyhteiskunnaksi. Sosiaaliturvan varassa elävien määrä lisääntyy suhteessa työssäkäyviin.”. On luotu järjestelmä, jossa sosiaaliturvan edut ja työstä saatava palkka ovat niin lähellä toisiaan, ettei työn vastaanottamista koeta mielekkäänä. Jos kerran näin on, niin perustulomallin mukainen vastikkeeton rahan saaminen ei kuulosta hyvältä ja kannustavalta mallilta. Pikemminkin passivoivalta. Olen samaa mieltä vihreiden kanssa siitä, että sosiaaliturvan byrokratiaa on purettava ja hakumenetelmiä yksinkertaistettava. Mutta näiden toimien tekeminen ei edellytä yleistä rahanjakoa, vaan poliittista tahtoa ja rohkeutta uudistuksiin, jotka ovat omaehtoiseen selviämiseen kannustavia. Tällä hetkellä jatkuvaan tukikierteeseen ovat ajautumassa monet lapsiperheet. Välitön kannustava korjausliike ja apu heille olisivat verotuksen oikaiseminen siten, että Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkaamat lapsikorotukset palautettaisiin.

Ymmärrän, että meillä on suuri joukko niitä kansalaisia, jotka eivät enää kykene työhön syystä tai toisesta. Heidän kohdallaan voisi harkita perustulomallia yhdistettynä nopeutettuun eläkkeelle pääsemiseen. Tästä voisi lähteä liikkeelle.

Ei kommentteja: