ONNELLISUUS

Lupasin kertoa ajatuksiani onnesta. Maailman onnellisuustilastossa Suomi on sijalla 25, Norja on sijalla 19 ja Ruotsi sijalla 14 (World Values Survey). Meillä on onnivajetta tämän tilaston mukaan.
Onni on mielentila, vai onko? Onni on iloisia tapahtumia, vai onko? Onnellisuus on kasautuma iloisia tapahtumia samaan osoitteeseen, vai onko? Joidenkin mielestä onni on pahalta välttymistä. Varmaan kaikkea tätä. Aristoteles korosti hyveellistä elämää onnen lähteenä. Raamattu sanoo onnen olevan sitä, että on Jumala lähellä. Hups. Taisin päästää suustani kaksi nyky-yhteiskunnalle ongelmallista sanaa: raamattu ja jumala. Niistähän ei saa puhua. Se on henkistä ahdistelua ja uskonnollista hyväksikäyttö, jos näistä puhuu. No, puhun kuitenkin. Kukaan ei vielä ole voinut todistaa raamatun Jumalan olemattomuutta, joten puheoikeudelle on perusteet.
Kristillisyydessä jumala on kaiken luoja. Onko se sitten niin huono vaihtoehto, että onni syntyisi kaiken olevaisen hallitsijan lähellä. Vaikuttaa jopa turvalliselta ja vakaalta onnen lähteeltä. Minä tyydyn tähän. On se parempi vaihtoehto kuin oma onnensa varassa eläminen, nyt onni on suuremmissa käsissä. Ei kun kädet ristiin ja puhumaan onnesta Hänen kanssaan. Maailma epävakaa, Jumala vakaa. Ei huono vaihtoehto.

MATTI YLLÄTTI

Samalla kun mietin vastausta onni-kysymykseen, niin havahduin pääministerimme loistavaan avaukseen Jyväskylän lyseon 150-vuotisjuhlassa viime sunnuntaina: ”Olisiko niin, että paha menestyy silloin, kun hengellinen ja maallisen sivistyksen etääntyminen jättää sille tyhjiön?”.
Loistavaa herra pääministeri! Vihdoinkin joku sanoi sen ääneen, että on ollut virhe eristää hengellinen sivistys maallisesta koululaitoksestamme. Lisäksi hän esitti selkeän ehdotuksen: ”Maallista ja hengellistä sivistystä tulisi saada kouluihin lisää.”. Saa nähdä syntyykö tästä uutta keskustelun aihetta.
Kyllä Matti yllätti.

MARKKINAILMAN RAHOITUSKUPLA PUHKEAA

Maailman talouden voimat ovat myllerryksessä. Yritysten arvo määritellään erilaisten osien kautta. Näistä merkittävimpiä ovat yrityksen todellinen tasearvo, markkinoiden määrittelemä arvo ja odotusarvo tulevaisuuteen nähden. Nämä yhdessä muodostavat suuren osan yrityksen ns noteeratusta arvosta.

Pitkään jatkunut nousukausi on tuonut yrityksien arvoon markkinailmaa, joka nyt puhkeaa ja yritysten todelliset arvot tulevat näkyviin. Mitä taseessa seisoo, on nyt se todellinen mittari yrityksen taloudesta ja asemasta talouden pelikentällä.

Markkinailman rahoitus on ollut epärealistisella pohjalla. Investointipankit yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat rahoittaneet ilmaa, joka nyt poistuu kaikkein kovimmalla tavalla: yksityisen veronmaksajan kukkarosta. Olemme viisaita, jos kysymme: onko markkinatalouden ehdoilla toimiva yhteiskunta kestävällä pohjalla? Tänään, pankkikriisin pyyhkäistessä yli maailman pörssien, on vastaaminen helppoa, EI OLE.

Mikä olisi uusi tie onneen? Vastaan huomenna. Pysy kanavalla.

KUKA PÄÄTTÄJISTÄ MYÖNTÄISI SEN?

Kuka maan huippuvaikuttajista sanoisi sen äänen? Keneltä löytyisi selkärankaa ja rohkeutta myöntää se? Kuka uskaltaisi häpeästä huolimatta myöntää, että etääntyminen kristillisestä arvoperustasta yhteiskunnan kaikilla aloilla on johtamassa sen kaltaiseen arvotyhjiöön, jota emme hallitse.
Nuoret voivat pahoin, mutta eivät pääse hoitoon, vaikka haluisivat.
Ei ole rahaa, sanovat päättäjät.
Nuoret haluaisivat edes joskus olla jonkun vanhemman lähellä, kainalossa.
Ei ole aikaa, sanovat vanhemmat.
Nuoret haluaisivat jotakin elämää suurempaa johon tarttua.
Ei ole mitään pysyvää, sanovat viisaat.

Kyllä on! On rahaa, on aikaa, jos vain arvot ovat kohdallaan. On pysyvyyttä, joka kestää läpi sukupolvien. On jotain joka voisi jälleen kansakunnan sisikunnan muuttaa hyveiden lähteeksi: Jumalan pyyteetön hyvyys.

Mitenhän käy? Syntyykö kivusta nöyryyttä? Avautuvatko silmät?
Löytääkö tämä itseriittoinen Jumalan hyljännyt sukupolvi uudestaan sen perustan, joka meistä aikanaan teki merkittävän kansakunnan?
Löytyykö kansakunnan johtajaa, joka jälleen kehottaa yhteiseen rukoukseen, kun henkiset tienviitat ovat kateissa.
Sitä jään rukoilemaan.

VAALIMEDIA KÄYNNISTYI

Kuntavaalien media käynnistyi eilen. Ilmassa oli palloja, toiveita, unelmia ja protestia. Yleisönä oli ehdokkaita. Peli on avattu.
Jo nyt näki, että medialla on marssijärjestyksensä, kolmen suurimman nokittaminen ja Soinin kehuminen. Muut saavat rippeitä.
Politiikka Suomessa on niin väritöntä ja mautonta, että Soinin kaltaista värikästä retoriikan mestaria tarvitaan. Siksi hän voi sanoa mitä vaan, ilman ainoatakaan tekoa ja silti menestyä. Ihmeellistä, vai mitä? Aika kuitenkin aina paljastaa, mitä tekoa kunkin rakentama rakennus on. Niin käy myös Soinin puolueen kohdalla. Silloin yhdestäkin teosta olisi hyötyä.

TEKEMISEN MEININKIÄ ESPOOSSA

Kokoomus julkisti oman kunnallisvaalijulisteensa. Puheenjohtaja korosti tekemisen meininkiä. Minä mietin mitä tämä tekeminen Espoossa on saanut aikaan.
Espoossa valta on keskittynyt. Kokoomuksella on 41,8 % valtuustopaikoista (28/67). Johtavista virkamiespaikoista noin 72–76 %, laskentatavasta riippuen.

Tällä poliittisella vallalla he ovat vieneet päätökseen seuraavat hankkeet Espoossa. 1)Kaupungin osuuden myynti sähköyhtiöstä Fortumille, menetykset kuntalaisille tänä vuonna osinkoina noin 25–32 miljoonaa euroa sekä kauppahinnan arvonmenetyksenä noin 20 miljoonaa euroa, huonon sijoitusstrategian seurauksena.
2) Länsimetro-hanke, josta kaupungin kustannukset ovat noin 27 miljoonaa euroa vuosittain, seuraavat 30 vuotta. Metron todellisista kustannuksista ei ollut laskelmia. Niihin eivät sisältyneet katuverkkojen laajennukset asemien lähiympäristössä, ei uudelleen organisoitavien poikittaisliikenteen kustannuksia jne. lista on pitkä.
3) Kaupungin juuri uudistaman Jorvin laboratoriotoimintojen todella toimivan kuvantamisyksikön myyminen HUS:ille, seurauksena hankalat ja huonommin toimivat palvelut kuntalaisille.
4) Perusterveydenhuollon jatkuva alibudjetointi, josta tarkastuslautakunta on huomauttanut jo seitsemän vuotta.
5) Tapiolan kansainvälisesti merkittävän puistokaupungin muuttaminen kerrostalovaltaiseksi kauppakeskukseksi (ennen Tapiolaa tultiin ihailemaan ympäri maailmaa, kohta ei ole mitä ihailla).

Uusina hankkeina ovat kokoomuksen ajama täysin ylimitoitettu teatteritalohanke sekä vedenpuhdistamon sijoittaminen Sammalvuoreen. Uuden teatteritalon käyttötalousmenovaikutukset ovat 3-5 miljoonaa vuosittain, rakentamisesta hamaan tuntemattomaan tulevaisuuteen. Vedenpuhdistamon sijoittamista luonnonsuojelualueelle vastustavat kaikki alueen asukkaat.
Kaiken tämä tekemisen meiningin maksavat kuntalaiset. Samaan aikaan peruspalvelut ovat heikentyneet ja heikkenevät edelleen. Sairaaloista on pysyvä henkilöstävaje ja pula hoitovälineistä, geelipatjoista vanhuksille, pyörätuoleista ja kainalosauvoista loukkaantuneille.

Maan talous on kiristymässä ja jo nyt on Espoon käyttötalousmenojen kasvu suurempi, kuin verotulojen kasvu, vaikka nautimme vielä nousukauden viimeisestä aallosta. Samaan aikaan talous on ylijäämäinen, mutta palvleut jatkuvasti alijäämäisiä. Kysymys on arvoista ja johtamisesta. Kumpi on tärkeämpää, rakentee vai ihminen?
Kaupungin liian korkeasta investointitasosta ovat vastuussa koko poliittinen johto ja valtuusto, joka on hyväksynyt investoinnit vuosille 2005–2008. Tästä huonosta valmistelusta kantaa vastuun kokoomus suurimpana vallan käyttäjänä niin valtuustossa kuin virkamiesjohdossa.

Tehtyjen päätösten kustannuksien kattaminen on nyt edessä. Päätöksiä tehdessä, en pyynnöistä huolimatta ole saanut selvityksiä hankkeiden vaikutuksista käyttötalouteen ja niiden vaikutuksista peruspalveluihin. Alkavissa budjettineuvotteluissa on edessä jälleen sama laulu: on karsittava menoja koulu- ja terveyspalveluista. Vastuullinen politiikka olisi hoitanut ensin peruspalvelut kuntoon ja sitten esittänyt kunnan kannettavaksi näitä mammuttihankkeita.

Ei siis ole suotavaa, että missään demokraattisessa järjestelmässä yhden puoleen valta kasvaa mittoihin, jossa se voi näin voimakkaasti ohjata koko kaupungin toimintaa haluamallaan tavalla. Toivottavasti espoolaiset tuovat tähän selkeä muutoksen ja valta tulevaisuudessa jakaantuu tasaisemmin.

EUROOPPALAINEN USKO

Olen osallistunut viime vuosina muutamaan eurooppalaisten vaikuttajien foorumiin. Eurooppa muuttuu voimakkaasti kohti antikristillistä suuntaa. Muutos on nopea ja se näkyy erityisesti arvojen muuttumisena henkisistä ja hengellisistä materialistisiin. Tämä on johtamassa moraalin pirstoutumiseen ja ihmisen identiteetin heikkenemiseen. Eurooppalaisesta 1600-1700-luvun taiteesta noin 70 % heijasti kristillistä kulttuuria. Tänään, ei juuri ollenkaan.
Euroopassa lainsäädännön kulmakivenä oli vielä 50-luvulle saakka kristilliseettinen ajattelu. 60-luvun lopulla vasemmistoradikalismin myötä noussut jumalakielteisyys vahvistui. Ihminen edusti vapautta, Jumala taantumusta. Vapauden ihannointi soluttautui erityisesti opetushallintoon 70-luvulla. Uskosta Jumalaan oli tehtävä lasten kehitystä rajoittava voima. Uskontokasvatus hyväksyttiin, usko rajattiin yksityisyyteen. Tänään maailman luterilaisin maa, uskoo ainoastaan salaa.
Miten tähän tilanteeseen aikoo vastata kristikansa, on suuri kysymys. Vai onko Euroopassa enää kristittyjä? Entä Suomessa? Jos on, miten se näkyy? Miten me vaikutamme vallitsevaan kulttuuriin? Minusta tilanne on huolestuttava. Kuinka vastaamme Eurooppalaisen lainsäädännön pyrkimykseen rajoittaa kristillisyyttä?
Jos kristityt eivät vaikuta vallitsevaan kulttuuriin, sen tekee joku muu. Puhumme mielellämme jälkikristillisestä Euroopasta. Miksi emme puhu asioista niiden oikeilla nimillä? Tämä sukupolvi on ensimmäinen Jumalan selkänsä taakse jättänyt sukupolvi. Eurooppalainen kristillisyys on katoavaa, historian ihannointia ilman sydämen uskoa. Olemme vaihtaneet kristillisen uskomme rationalismiin ja humanismiin.
Eurooppalaiset poliitikot ovat yhä enemmän kiinnostuneita uskonnollisista tapahtumista ja liikkeistä. He ymmärtävät sisäisen yhtenäisyytemme ja haluavat siitä osuutensa, mutta eivät ole valmiita jakamaan arvojamme, ainoastaan huomiomme - äänemme. Olkaamme hereillä, ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Ei pinssi poliitikon takissa vielä kerro, mitä hän todella haluaa. On varmistettava, mitä arvoja hän edustaa, ja minkä puolesta elää.