FARSSI ESPOON KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Olin eilen Espoon käräjäoikeudessa. Minua syytettiin ylinopeudella ajamisesta. Kiistin syytteet. Ja farssi alkaa. Saavun istuntosaliin. Lisäkseni siellä ovat tuomari ja syyttäjä. Syyttäjä esittää syytteen. Minä kiistän. Paikalle kutsutaan ylinopeuden mitannut poliisi. Tuomari, syyttäjä ja poliisi ovat kaikki tuttuja toisilleen. He naurahtelevat toisilleen ja silmäilevät toisiaan kuin lukion yläluokkalaiset. En meinaa jaksaa uskoa näkemääni ja kokemaani todeksi. Kirjoitan muistiinpanojeni yläkulmaan: olen yksin, tätä juttua ei voi voittaa.
Olen aina ajatellut kunnioittavasti ja ylevästi oikeuslaitoksestamme, nyt uskoni horjuu. Minun ja todistajani lausunto vastaan yhden poliisin lausunto, sen pitäisi kaiken järjen mukaan riittää, mutta ei riitä, sillä vastassa on työyhteisö, ei puolueeton oikeuslaitos. Tämä tunne on vahva. Poliisia kuulustelee työkaveri, kuulustelua arvioi toinen työkaveri ja tuomarina on kolmas työkaveri. Tätä juttua ei voi voittaa, paitsi ehkä, jos olisin se neljäs henkilö, edellisten pomo. Istunto kestää toista tuntia. Poliisin kertomus tapahtuneesta ontuu, hän ei muista tarkasti, hän myöntää tilanteessa olleet epätarkkuuden mahdollisuudet ja hankaluudet. Kahden henkilön todistus vastaan yhden poliisin sana. Poliisilla ei ole mitään todistusaineistoa sanojensa vakuudeksi, paitsi että hän on poliisi. Asian pitäisi olla selvä, mutta ei ole, sillä nämä kolme tuntevat toisensa. Häviän, en siksi että olisin syyllinen, vaan siksi, ettei todistajien sanalle anettu vastaavaa painoarvoa kuin poliisin sanalle. Mietin, kuinkahan mones heidän tuomitsemansa henkilö olin, joka on alusta asti altavastaaja, vailla mahdollisuuksia. Syyttäjä totesi minulle keskusteluissamme: minä olen tottunut luottamaan tähän poliisiin. Siinäpä se. Missä on minun oikeusturvani silloin kun vastassa on näkymättömiä siteitä, jotka ovat todellisuutta väkevämpiä. Ehkä olisi syytä muuttaa kuulusteluprosessia ja käytäntöjä vastaamaan sellaista tilannetta jossa syytetty voisi edes alkeellisesti kokea tulleensa kuulluksi ja huomioon otetuksi. Nyt istuin istunnossa kaveriporukan keskellä, joiden käyttäytyminen saa minut surulliseksi. Onneksi päätöksestä voi valittaa. Tarina jatkuu.

VÄESTÖPOLITIIKAN NOLLATOLERANSSI

Maapallon väestö kasvaa noin 75 miljoonalla vuodessa. Tätä pidetään hälyttävänä ympäristön kannalta, koska jokainen uusi asukas lisää kulutusta ja hiilijalanjälkeä. Vertailuksi manittakoon, että Suomi on Euroopan nopeimmin vanheneva maa. Eikä Euroopalla kokonaisuutenakaan mene hyvin, jos väestönkasvusta vähennetään muslimien runsas syntyvyys, on koko maanosa pian suuri vanhainkoti. Ainoa länsimaa joka kasvaa terveesti, on Yhdysvallat, jossa lasten hankkiminen on vielä tärke osa ihmisyyden tarkoitusta. Enemmän olisin huolissani uusien asukkaiden elintavoista ja kulutustottumuksista, kuin määrästä.
Eräs professori pohti ääneen maailman taantuvan kulutuksessa 80-luvulle. Kysyn: mikä siinä 80-luvussa nyt oli niin kauheaa? Ja olisiko se tosiaan taantuma? Minusta meillä meni aika hyvin 80-luvulla. Muuten, on laskettu että maapallon ruokavarat riittäisivät hyvin 15 miljardille asukkaalle jo nyt. Ainoa este nälän poistamiselle on ihmisen itsekkyys, nimen omaan meidän, länsimaiden asukkaiden haluttomuus auttaa.

NUORIA PELOTTAA TULEVAISUUS

Helsingin sanomat 20.3. pohti kansallisen nuorisotutkimuksen tuloksia. Tutkimukseen osallistui 6500 henkilöä. Nuoret pohtivat tulevaisuutta, yhteiskuntaa ja tulevaisuutta. Mielenkiintoista on, etteivät nuoret ole antaneet periksi nykyisen yhteiskunnan vaatimukselle kulutuksen lisäämisestä ja rahan vallalle. Tulevaisuutemme rakentajat ovat huolissaan luonnonvarojen ehtymisestä sekä yhteiskunnan jakaantumisesta köyhiin ja rikkaisiin, myös yhteiskunnallisuus kiinnosti kahta kolmesta. Minusta yllättävintä oli, että jopa 38 % harjoitti tuoteboikotteja. Lisäksi nuoret halusivat tietää enemmän tuotantoketjujen eettisyydestä. Eli, valikoiva kuluttaminen voisi olla jopa vielä suuremman joukon jokapäiväinen rutiini.
Jos tällainen valikoiva ostoskäyttäytymine on näin suuressa nuorten joukossa todellisuutta, niin tulevaisuudessa ei pelkkä joutsen merkki ole riittävä ostoperuste, vaan tuotteisiin saattaa tulla merkki eetisestä valmistuksesta. Hyvä niin.

VÄKIVALLATTOMUUS - UUSI IHANNE

Vuosi 2009 päättyi Suomessa ja Espoossa surun merkeissä. Hetken olimme maailmanlaajuisen median pääuutinen. Saimme kyseenalaisen uuden tittelin: Euroopan väkivaltaisin kansa. Monet kansainväliset mediat käsittelivät viimevuosien Suomen väkivallantekoja. Erityisesti nyt ihmeteltiin poliittisten päättäjien kyvyttömyyttä reagoida kasvavaan väkivaltaan. Samaa ihmettelin minä. Ja sitten tuli kylmä hiki, minähän olen poliittinen päättäjä, mitä minä olen tehnyt? En juurikaan mitään.
Onneksi on uusien alkujen mahdollisuus. Päätän ryhtyä toimeen ja nostaa keskusteluun Espoon päättäjien keskuudessa ennaltaehkäisevän työn kasvavan merkityksen. Miten nykyinen tilanne voitaisiin käytännössä kääntää väkivallattomuuden ihannoimiseksi. Ei mikään pieni muutos, mutta nyt on hyvä hetki aloittaa.

KUKA AUTTAISI KÖYHÄÄ?

Köyhien auttajia tai niin kuin nykyään sanotaan vähävarainen, on harvassa. Sosiaaliturvan perälauta on murtumassa, kun toimeentulotuen perusteita tulkitaan kunnissa eritavalla ja näin pyritään saamaan aikaan säästöjä. Tukeen budjetoidaan ensi vuodelle suhteelisesti vähemmän kuin todellinen tarve olisi, vaikka tuki on lakisääteinen. Vuoden lopussa on sitten pakko hyväksyttää valtuustossa lisärahaa tukeen, määrärahan loputtua. Todella tehtonta hallintoa.
Sata-komitean tehtävä oli löytää uusi kokonaisratkaisu sosiaaliturvan uudistukseen ja erityisesti vähävaraisten tilanteen parantamiseen. Työ vesitettiin ministeriön toimesta, kun prosessin aikana kaikki pyrkimykset ilmoitettiin mahdottomiksi toteuttaa, liian kalleina. Ei kai ministeriö tosissaan uskonut että sosiaaliturvan ja pienituloisten olojen prantaminen laskisi menoja? Outo logiikka, sanon minä. Komitean jäsente mielestä esitys olisi tuonut pitkällä tähtäyksellä säästöjä niin itse tuen osalta kuin hallinonkin, vaikka olisi aluksi ollut entistä mallia arvokkaampi. Eli, kukapa oikeasti haluaisi auttaa köyhää, paitsi vaalien edellä. Suomeen on syntymässä pysyvä syrjäytyneiden joukko, joka kasvaa vuosi vuodelta. Kehitys on pysäytettävä. Nyt köyhän ainoa turva on kolmannen sektorin puurtajat, jotka eivät komiteoissa viihdy, mutta omaavat sellaista pääomaa sosiaalisektorilta, että sitä olisi ministeriön syytä kuunnella. Taitaa olla korvat tukossa.

SUOMEN TEHTÄVÄ KANSOJEN KESKUUDESSA

Jumalan siunausta ja onnea 92 vuotiaalle Suomelle!
Kansamme on monin tavoin siunattu ja sen tähden kuulumme siihen pieneen vähemmistöön kansojen joukossa jonka hyvän elämän edellytykset ovat päivittäinen kiitoksen aihe. Vaikka moni kokee asioidensa olevan huonolla tolalla, niin ovat ne silti paremmin kuin valtaosalla pallomme asukkaista.
Jokaisella kansalla on omat eityispiirteensä. Mistä ne ovat peräisin, onkin mielenkiintoinen pohdiskelun kohde. Luomisnäkemyksen mukaan kaikille on annettu samat peruslähtökohdat, jotka sitten ovat muovautuneet ajan saatossa sekä kulttuurin ja sivistyksen myötä. Suomi kuuluu krisillisiin maihin, jossa kristillisen kulttuurin vaikutus näkyy voimakkaasti yhteiskunnan arvopohjana ja sosiaalisena oikeudenmukaisuutena. Viime vuosikymmen on kuitenkin ollut kansallemme arvomurroksen aikaa. Rakenteet ja talouden kovat arvot ovat saaneet johtavan aseman päätöksenteossa, inhimillisyyden kustannuksella.
Nyt on hyvä hetki tehdä uudelleenarviointia. Mikä on kansamme tehtävä kansojen joukossa? Tässä muutama ajatus. Uskon, että jokaisen kansan tulisi kiittää ja siunata Jumalaa kaikesta siitä hyvästä mitä sille on annettu. Toiseksi kristillisenä maana meidän tulisi siunata Israelia siitä, että Kristus ja hänen opetuksensa on tullut juutalaisista siunaukseksi kaikille kansoille. Kolmanneksi, meidän tulisi siunata kaikkia muita kansoja kaikella sillä millä meitä on kansana siunattu. Siksi maamme kehitysyhetistyön rooli on merkittävä. Neljänneksi, meidän tulee löytää se erityispiirre ja tehtävä kansojen joukossa, joka meille on Jumalalta annettu.
Moni kristillinen vaikuttaja on siitä yhtä mieltä, että kansallamme on erityinen kutsu lähetystyön tekemiseen. Vaikka Jeesuksen antama lähetyskutsu on kaikille yhtäläinen, on se meille suomalaisille annettu erityinen lisäkutsu, tehdä sitä enemmän. Lähteä ja lähettää, ja näin palvella muita kansoja. Toinen erityistehtävä johonon uskon, on esirukous Euroopan puolesta. Erityinen tehtävä, jonka tarkoitus on olla uuden reformaation syntyminen. Euroopan jatkuvasti kasvava antikristillinen asenne, ei muutu kuin rukouksen kautta tapahtuva herätyksen ja reformaation myötä. Tähän on tultu, mutta tähän ei tarvitse jäädä, jos löydämme rukouksen ja lähetysyön, niin Eurooppa voi vielä muuttua kristilliseksi maanosaksi.

ARVOJEN MYLLÄKKÄÄ

Kuntien talousarvioneuvottelut on käyty. Ne ovat karua luettavaa. Arvojen sekamelskaa, ilman selkeyttä, mitä oikeasti olisi hyvä tehdä käytettävissä olevien varojen vähentyessä. Ketä pitäisi hoitaa ja ketä ei?. Onko vanhus liian vanha hoidettavaksi, tai nuori päihteiden käyttäjä riittävän hyvässä kunnossa avohoitoon sysättäväksi? Se ainakin on tullut selväksi: jos arvot ovat vain mainoslauseita, niin ne eivät tällaista painetta kestä, vaan murenevat sanojen helinäksi.
Pääkaupunkiseudulla on kovan kokoomuslaisen ja vihreän liikkeen politiikan vallan aika. Nyt nähdään kuinka vaalien alla kokoomuksen uusi ideologia - mainostoimistojen lanseeraama - "vastuullinen markkinatalous" murenee ilman arvoja. Helsinki jättää vanhukset kotihoidossa hoitamatta. Ruuaksi toimitetaan kylmiä aterioita entisen lämpimän sijaan. Inhimillisenä puolueena pidetty Vihreät, on nyt niin sinivihreä, ettei edes itse näe omaa uutta kovuuden ilmettä, jossa vihreys katoaa ydinvoimaloiden määrän lisääntyessä.
Samalla linjalla ollaan myös Espoossa. Milloinhan äänestäjä herää näkemään, että hän voisi oikeasti muuttaa poliittisia valtasuhteita vain äänestämällä toisin. On muitakin puolueita kuin kokoomus ja vihreät. Sellaisia joiden arvot on testattu vuosisatojen saatossa.
Ai niin, hyvää Anteron päivää!