ESPOOSSA KOHTUULLINEN BUDJETTISOPU

Kristillisdemokraattien tavoitteet talousarvioneuvotteluissa toteutuivat kohtuullisesti. Kun jaettavaa en vähemmän kuin enemmän, on oltava tyytyväinen siihen mitä saa. Olisimme halunneet 1.4 miljoonaa euroa pitkäaikaishoitoa jonottavien potilaiden jonojen purkuun, mutta saimme vain 0.4 miljoonaa euroa. Se ei ole riittävästi, mutta kuitenkin oikean suuntainen. Jonossa on noin 100 henkilö keskimäärin, on ollut jo yli vuoden.
Saimme neuvoteltua lisää rahaa päihde- ja mielenterveydenhoitoon, kouluterveydenhoitoon sekä asunnottomien ja vähävaraisten auttamistyötä tekeville järjestöille. Koulupuolella oli noin 7 miljoonan vaje, mutta sen kaupunginjohtaja Kokkonen oli omassa pohjaesityksessään jo huomioinut, joten poliittisille ryhmille ei jäänyt paineita pyytää lisää.
Pieni ilon aihe oli myös, se että esityksestäni Viittomakielisten yhdistys sai vuodeksi eteenpäin vuokratuen, jotta sen toiminta voi jatkua. Myös liikuntatoimi sai hieman lisärahaa urheilukenttien heittopaikkojen kunnostukseen.
Paljon jäi vielä tehtävää, mutta tästä on jatkettava. Espoon talous on moneen muuhun kuntaan verrattuna vahvalla pohjalla ja velkaa vähän. Espoon ongelma ei ole raha, vaan kylmä ja kova priorisointi, jossa heikompien asiat jäävät jalkoihin. Tässä meillä kristillisdemokraateilla on paljon tehtävää.

PERUSPALVELUT VAI HYVINVOINTIPALVELUT

Päivän Kauppalehdessä (29.11.2010) valtioneuvoston talousasioiden valtiosihteeri Jukka Pekkarinen peräänkuuluttaa valtion talousremontin nopeaa aloittamista. Pekkarisen mukaan julkisessa taloudessa on 10 miljardi euron aukko. Ja, jos mitään ei tehdä, olemme varmasti syvissä ongelmissa 2020. Olen hänen kanssaan siitä samaa mieltä, että vaikeita päätöksiä on edessä ja niitä on myös tehtävä, mutta samalla ihmettelen, miksi hän, valtiosihteerinä jolla on kaikki mahdollinen tieto ja koneisto, ei itse tuo keskusteluun uusia malleja palveluiden hoitamiseen. Hänellä on parhaimmat välineet taloustutkimuksen ja erilaisten talousmallien simulointiin ja laaja asiantunteva henkilökunta juuri tätä tarkoitusta varten. Olisiko aika painaa koneiston nappia, pohdinnan sijaan?
Pekkarinen haastaa: ”On käytävä rehellinen keskustelu, missä menee julkisen vastuun raja.”. Juuri näin on tehtävä. Kansa odottaa, että kerätyillä verovaroilla saa sen, mitä on luvattu niillä saatavan, ei enempää.
Olemme tulleet siihen hetkeen, jolloin on aika erottaa toisistaan peruspalvelut ja hyvinvointipalvelut. Suomessa on riittävästi rahaa peruspalveluiden hoitamiseen, hyvinvointipalveluista joudumme varmasti tinkimään. Nyt on kerrottava kansalle, mitkä ovat niitä palveluita, jotka julkinen sektori turvaa, ja mitkä palvelut voidaan katsoa kuuluvan sellaisiin hyvinvointiin liittyviin palveluihin, jotka on itse kustannettava.

JULKINEN TERVEYDENHUOLTO MYYNNISSÄ?

Kansainvälisissä, eri maiden paremmuutta vertailevissa kisoissa, Suomen julkinen terveydenhuolto on menestynyt heikosti. Näin ei pitäisi olla! Näin kuitenkin on, eikä se edes tunnu vallanpitäjiä häiritsevän.
Tämä asetelma sopii hyvin yksityisen terveydenhuollon pitkäntähtäyksen suunnitelmiin, joissa jo jonkin aikaa on hiottu toimintoja sellaiseen asentoon, joka on valmis ottamaan vastaan talousahdingossa olevien kuntien tehtäviä. Kunnallisen terveydenhuollon huono johtaminen, kankeus ja tehottomuus ovat johtamassa kestämättömään tilanteeseen, jossa lakiin perustuvat velvoitteet jäävät hoitamatta. Edessä on aika, jossa terveydenhuoltomme alkaa tahkota rahaa yrityksille ja niiden kansainvälisille sijoittajaryhmille. Jälleen kerran Suomalainen huippuosaaminen, huonon johtamisen seurauksena, kantaa hedelmää maamme rajojen ulkopuolelle.

RUOTSIN VAALIT

Ruotsin eduskuntavaalit jatkoivat oikeiston valta-aikaa. Tulos kuvaa hyvin Pohjismaisen poliittisen ilmaston siirtymää vasemmalta oikealle. Muutos on heijastusta laajemmasta yhteiskuntamuutoksesta, jossa ihmisten itsekeskeisyyteen ja individualistiseen ajatteluun perustuva näkemys ohjaa myös äänestyskäyttäytymistä. Taustalla on ajatus siitä, että oikeistolainen politiikka jättää minulle juuri nyt enemmän, kuin vasemmistolainen yhteisvastuuseen ja solidarisuuteen perustuva politiikka. Hetkellisesti näin varmasti on, mutta ongelmalliseksi tämän tekee se, että me kaikki vanhemme ja haurastumme, poliittisesta linjasta riippumatta. Tulee päivä jolloin tarvitsemme hoitoa,silloin on edessä nykyisen mallin seuraukset: hoitoa ei ehkä ole tarjolla, ei ainakaan nyt, vaan edessä on jonotus ja odotus, koska olemme jo ulosmittaneeet tulevaisuuden sosiaaliturvamme.
Voi olla, että nykyinen vasemmistolinja on vanhanaiksesti pukeutuva, eikä pärjää missikisoissa oikeiston kanssa, mutta jotenkin nykyinen verotuksen painopiste hirvittää. Nyt jää enemmän, tulevaisuudessa vähemmän, vaikka tosiasia on,että enemmän olisi parempi myöhemmin, kun toimintakykyni ei enää vähemmällä selviä.

Luterilaisuus taantumassa kansanuskonnoksi

Oheisen mielipidekirjoituksen lähetin Kotimaa lehteen. Se julkaistiin kesäkuussa, mutta siitä oli sensuroitu piispoja käsittelevä osuus. Toimituksen sensuuri ei anna kovin hyvää kuvaa lehden avoimesta linjasta. Joten tässä kirjoitus kokonaisuudessaan.

Vapaan suunnan pastorina seuraan mielenkiinnolla Suomen Luterilaisen kirkon vaiheita. Kaksien viime vaalien tulosten seurauksena odotusarvo kirkon tulevaisuuden suunnasta on nopea liberalisoituminen niin opin tulkinnassa ja soveltamisessa, kuin luterilaisuuden tunnustuskirjojen roolista ja merkityksestä. Arkkipiispa on jopa antanut kommenteillaan ymmärtää, ettei Kristuksen neitseestä syntyminen ole kirkon uskontunnustuksen osana niin merkittävä, että siihen olisi tarvetta uskoa, jos muuten kokee uskontunnustuksen omakseen. Aikamoinen avaus uudelta arkkipiispalta. Tosin kommentti ei tule yllätyksenä, sillä jotain tämän suuntaista oli odotettavissa piispan vaalien TV-haastatteluiden perusteella, kun ehdokas Mäkiseltä kysyttiin hän näkemystään Jeesuksen neitseestä syntymiseen, totesi hän, että asiasta pitää keskustella.

Suomessa muille kristillisille kirkoille ja seurakunnille ei ole samantekevää, mitä Luterilaisessa kirkossa tapahtuu. Sen rooli ja painoarvo suurimpana kirkkokuntana ja merkittävä juridinen erityisasema valtioon nähden, vaikuttaa koko kansan moraalikäsityksen muodostumiseen. Kirkon mielipiteellä on merkitystä.

Valtiokirkko käsitteestä luopumisen myötä piispat ovat alkaneet korostaa kirkkoa kansankirkkona. Valinta on merkittävä, sillä sen painopiste on kansan kuulemisessa ja mielipiteessä, ei kansan ohjaamisessa. Kansa kertoo millaisen kirkon se haluaa ja sitä kirkon johto näyttää seuraavan, mutta mikä painoarvo on sillä mitä Jumala tai edes heidän oppi-isänsä Luther haluaa ja odottaa seurakunnaltaan. Vai ovatko Luterilaisuus ja kansankirkko sisällöllisesti yhtenevät? Tällä tiellä kansa saa näköisensä kirkon, mutta saako Kristus seurakunnan joka on Kristuksen kaltainen?

On todella harmillista jos Luterilaisuus Suomessa taantuu kansanuskonnoksi. Samalla kristillinen moraalikäsitys uhkaa pirstoutua vapaavalintaisiksi arvoiksi, ilman että arvot ankkuroituvat johonkin sellaiseen pysyvään, joka on aina pyhää ja luovuttamatonta.

TAIDEKASVATUSTA ON SYYTÄ LISÄTÄ

Kansallisoopperan uusi hallintoneuvosto on kokoontunut. Sen uutena jäsenenä on ollut mielenkiintoista tutustua oopperan kulissien takaiseen elämään. Valtaisa määrä erialojen ammattilaisia tekee työtä näytöksien laadun ja korkeatasoisen taide-elämyksen saavuttamiseksi. Vakituisia työntekijöitä on reilut 500 ja väliaikaisiakin eri kausittain lähes 900. Lavastukset, puvustot, tekniikka ja taiteilijat muodostavat yhtenäisen työyhteisön, jossa tuntuu olevan hyvä henki ja tavoitteellisuus. Monet työntekijöistä ovat olleet talossa useita kymmeniä vuosia.
Oopperan hallintoneuvoston kokouksessa pohdin luovan Suomen tulevaisuutta. Miten luovuudelle luodaan puitteita? Olemme Suomen historian merkittävimmässä työelämän rakenteellisessa murroksessa, jossa työn painopiste on siirtymässä teollisesta valmistavasta työstä tutkimukseen ja luoviin aloihin. Miten me turvaamme luovuuden, ellemme lisää taideaineiden painopistettä opetukseen.
Siinä kokouksen aikana muistin, että parhaillaan on meneillään opetussuunnitelman perusteiden ja tuntijaon uudistus. Tein hallintoneuvostolle esityksen, jotta se vetoaisi Opetusministeriöön taideaineiden lisäämisestä tuleviin opetussuunnitelman perusteisiin ja tuntijakoon. Uusi luova ajattelu nousee osaksi tuotantoketjua vain jos sille luodaan perusteet. Koulujen ilmapiiri, rakennusten luovaa ajattelua innostavien työtilojen suunnittelu, ovat avain asemassa. Luova Suomi ei synny itsestään, se on luotava pitkäjänteisellä näkemisellä ja visiolla.

ARVOKESKUSTELUA TARVITAAN

Helsingin sanomat patistaa Helsingin päättäjiä arvokeskusteluun. On aika miettiä millaiset arvot ohjaavat palveluiden suunnittelua ja verovarojen käyttöä. Kaupungin merkittävin avobarometri on sen talousarvio, jossa me arvotamme ihmiset ja hankkeet. Ohjaako valintojamme inhimillisyys vai kylmä teknokratia. Ei Helsinki sen kummemmin kuin Espookaan ole varaton kaupunki, usein kyllä valintojensa mukaan arvokylmä yhteisö. Yhdessä käänteessä ei ole varaa luoda muutamaa kymmentä hoitopaikkaa vanhuksille, ja sitten hetken päästä on 200 miljoonaa euroa musiikkitaloon. Rahasta ei meidän vanhuspalvelumme tai nuorten mielenterveyspalvelut ole vielä koskaan olleet kiinni. Päättäjien arvoista kaikki päätökset kumpuavat.