tiistai 20. tammikuuta 2009

ESPOON VESI MENI – MITÄ JÄI?

Eilen oli uuden valtuustokauden ensimmäinen valtuustokokous. Istuimme uuden valtuustokaverini Tarja Tallqvistin kanssa odottaen juhlavia avauksia, mutta juhlavuudesta ei ollut tietoakaan. Heti alkuun kunnon vääntökokous, jossa jälleen kokoomusvetoinen päätöskoneisto myi yhden merkittävän espoolaisen liikelaitoksen, Espoon veden.
Kertakaikkisen tyhmä kauppa, jota perusteltiin seutuyhteistyöllä tai sen päättymisellä, jos kauppaa ei toteuteta. Kysyn vaan näiltä kokoomuksen, vihreiden ja demareiden talousneroilta, että mitä järkeä on luovuttaa omaisuutta kuntayhtymään ja saada maksettavakseen velkaa 2 miljardia euroa seuraavan 20 vuoden aikana. Uuden yhtiön investoinnit ovat kaksi kertaa niin suuret kuin Länsi-metron. Kyllä siinä espoolaiset maksavat Helsinkiläisten vesi- ja viemärirunkoverkosta kovan hinnan.
Valtuutettu Sanna Lauslahti (kok) oli ainoa rohkea laskutikun haltija, joka loistavasti kyseenalaisti virkamiesten tekemät laskelmat. Uuden kuntayhtymän korkokulut ovat noin 30 % liikevaihdosta, aika erikoista vai mitä? Korkoihin onkin piilotettu kaupungeille maksettava 6 % tuotto, joka taas nostaa vesimaksuja, ja tekee siitä uuden kuntalaisilta perittävän piiloveron. Laitonta sanon minä. Hienosti hoidetusta Espoon vedestä jäi Espoolle vain loputon maksujen kaivo.

maanantai 22. joulukuuta 2008

SIUNATTUA JOULUA JA UUTTA VUOTTA 2009

Kiitän kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta ja toivotan teille siunattua uutta vuotta. Ensi vuonna jälleen kirjoitamme, herätämme ja haastamme seisovia vesiä. Rukoukseni on, että tuleva vuosi toisi tullessaan herätyksen tuulet Taivaasta kansamme ylle.

Rukoillen ja siunaten, Antero Laukkanen

maanantai 3. marraskuuta 2008

ESPOON JULKISELLA LIIKENTEELLÄ PALJON PARANNETTAVAA.

Espoon sisäinen julkinen liikenne ei toimi. Se on hidas ja vuorot ovat harvassa. Lisäksi bussilinjat ajavat niin pitkiä mutkikkaita reittejä, että matka-aika kasvaa kohtuuttomaksi.
Esimerkki. Tein tänään kokeen. Vein autoni huoltoon Soukasta Järvenperään, matka noin 19 kilometriä. Matka-aika autolla 18 minuuttia. Päätin tulla takaisin bussilla, taksin sijaan. Linja numero 43, tulee Järvenperästä Soukkaan ilman vaihtoja. Mutta mutta? Ensin 20 minuutin odotus, sitten 53 minuutin matka-aika, tämä yhteensä tunti 13 minuuttia. Bussi kiersi kaiken mahdollisen, minkä matkalla voi ylipäätänsä kuvitella voivan kiertää. Miksi? Säästö syistä tietysti.
No, en antanut periksi. Katsoin vielä varmuuden vuoksi muita vaihtoehtoja eri bussireittejä ja vaihtoja hyväksi käyttäen, mutta mikään ei muutu. Julkinen liikenne Espoossa on hankalaa ja todella paljon aikaa vievää.
En ihmettele yhtään, miksi moni ostaa 5 litraa sadalla kilometrillä kuluttavan auton ja päättää liikkua sillä. Julkinen liikenne ei kerta kaikkiaan ole näillä järjestelyillä kilpailukykyinen ja millään tavalla houkutteleva, yksityisautoiluun verrattuna.

Tähän seikkailuun kun vielä lisään sen yhtälön: että tiedän Espoon poikittaisen liikenteen tilan vielä tästäkin heikkenevän, erityisesti Etelä-Espoon osalta, kun metro alkaa toimia, jolloin kaikkien Helsinkiin aikovien on pakko ensin kulkea Matinkylän liityntäasemalle, josta seuraa uskomaton bussiralli, jossa Matinkylään ajaa 110 linja-autoa tunnissa ruuhka-aikana, niin kylllä tekee pahaa kun ajattelen niitä Matinkyläläisiä, jotka ovat ostaneet huippuhintaisia asuntoja Omenan ympäristöstä. Niillä parvekkeille ei pyykkiä kuivata, eikä muutenkaan pidetä mitään.

Nyt on sisäinen henkinen taakkani typeristä päätöksistä saavuttanut huippunsa yhdelle päivälle. Pakko saada korvapuusti ja kahvia. Tästä ei muuten toivu.

perjantai 31. lokakuuta 2008

ORANSSIN VALLANKUMOUKSEN SUUNNITTELU ALKAA


Luova politiikka etsii ensisijaisesti uusia vaihtoehtoja, ei uusia keppejä tai uusia veronkiristysmalleja. Espoon uudessa valtuustossa on paljon uusia kriittisiä ääniä, entä positiivisten, uusien avauksien ja näkökulmien äänet?

Espoon kristillisdemokraattien vaalituloksen arviointi käynnistyi jo maanantaina, heti vaalipäivän jälkeen. Intoa ja taitoa oli läsnä runsaasti. Pääviesti oli selvä: takarivin räksyttäjistä on kasvettava ulos, uudenlaiseen ajatteluun, jossa vaalislouganeita tärkeämpiä ovat vaalikauden positiiviset ja pyyteettömät teot. Hyvää voi tehdä aina, eikä se edes välttämättä maksa paljoa. Ilme on oltava Oranssi jatkossakin. Sen viesti on: Ihminen on rakenteita tärkeämpi – vaalien jälkeenkin.
Nyt alkaa uuden ohjelman muovaaminen, luovia tekoja Espoolaisten hyväksi, selkokielellä.

Jos olet kiinnostunut olemaan mukana uudenlaisessa poliittisessa liikkeessä, jossa perusarvot ovat kunnossa ja asenne positiivinen, ole yhteydessä. Mahdollisuuksia on enemmän kuin puutteita niiden toteuttamiseen.

maanantai 27. lokakuuta 2008

LÄMMIN KIITOS JA KUMARRUS!

Vaalit on valvottu. Tulin yöllä klo 1.40 kotiin ja ovessa luki, piirrettyyn sydämeen kirjoitettuna, Onnea, kirjailtuna L-kirjaimella ja kolmella kissantassulla (nykyinen muonavahvuutemme).

Kiitos kaikille äänestäjilleni (1052)! Huikea luku, kasvua edellisistä vaaleista 21 % (830). Vastuu painaa ja tietoisuus työn vaativuudesta. Halu olla teidän äänenne päätöksiä tehtäessä, on kirkkaana ajatuksissa. Siihen pyydän teiltä muistamista rukouksin ja hyviä vinkkejä.
Mieli on kiitollinen. Mitä muuta voisi olla, kun koko puolueen äänimäärä kasvoi ja Espoon KD meni aimo harppauksen eteenpäin saaden 1005 uutta ääntä. Tulos on loistava ja tarkoittaa 23 % kasvua äänimäärässä. Kolmesta valtuustopaikasta jäimme reilun 600 äänen päähän. Tavoiteltavaa siis on. Nyt on edessä neuvottelut lautakuntapaikoista ja muista luottamustehtävistä.

Koko ehdokasryhmämme teki uskomattoman hienon vaalityön. Olimme liikkeellä iloisella värikkäällä ilmeellä. Mainoksemme olivat näkyviä ja valoisia. Ne erottuivat joukosta.
Koko ehdokasjoukkueemme on niin osaavaa porukkaa, ettei sopivien ja osaavien henkilöiden löytäminen eri luottamustehtäviin ole vaikeaa. Näin laadukkaista osaajista voi olla vain ylpeä. Perästä kuuluu. Vielä kerran. Kiitos kaikille tuestanne rukouksin ja äänin.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

MIKSI SINUN KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ KRISTILLISDEMOKRAATTEJA - MINUA - 439?


Siksi että, kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle! Siksi, että olen kokenut osaaja ja vaikuttaja Espoon politiikassa. Korotan äänesi!
Siksi, että kristillisdemokraattinen Espoo olisi inhimillisempi, terveempi, sen peruspalvelut olisivat paremmassa kunnossa kuin nyt.

Kristillisdemokratian ytimessä ovat ihmisarvon kunnioitus ja ihmisläheisyys päätöksenteossa. Se ilmenee seuraavasti.
• Ihminen on rakenteita tärkeämpi. Päätökset tulee tehdä asukkaita kuunnellen, palveluiden tulee olla lähellä ja kaikkien saatavilla.
• Raha ei lisää hyvinvointia, jos arvot ovat pielessä. Espoon talouden ylijäämä on kolmelta viimeiseltä vuodelta yli 100 miljoonaa euroa, kuitenkaan nämä rahat eivät ole päätyneet peruspalveluiden puutteiden poistamiseen. Edelleen sairaaloista puuttuu varusteita ja hoitajia, urheilukentiltä puuttuvat pukukopit, nuorisotiloja on liian vähän, on alueita, joissa päivähoitoa ei pystytä järjestämään riittävää määrää, nämä puutteet kertovat jotain niistä arvoista, joilla päätöksiä tehdään.
• Me väitämme, että suuri oppilasryhmä maksaa enemmän kuin pieni, erityisopetuksen tarve kasvaa jos oppilasryhmät ovat liian suuria.
• Me väitämme, huono hoito ei ole säästöä, vaan mitä suurinta tuhlausta. Jokainen ennalta ehkäisevä toimi tuo säästöjä. Riittävien resurssien takaaminen hoitopalveluihin, tuo säästöjä. Pidentynyt odotus sairaudenhoitoon lisää kuluja ja tuottaa uusia sairauksia. Oikea-aikainen hoito on kaikkien etu.
• Vähävaraisten auttaminen on säästöä parhaimmillaan. Syrjäytyminen voidaan ehkäistä kokonaan, oikea-aikaisella avulla ja varhaisella puuttumisella. Toimeentulotuen saannista on tehty niin monimutkaista, että se lisää yhteiskunnan syrjäytyneiden määrää ja pysyviä kuluja.
• Kristillinen moraali ei ole yksittäisen ihmisen hyvyyttä, vaan koko yhteiskuntaa kantava voima. Yhteiskunnassa moraali tarkoittaa yhteisen edun ja siihen liittyvän oikeudenmukaisuuden tavoittelua. Markkinataloudessa olemme siinä kohtaa, jossa pitkään tehty moraalinen velka erääntyy maksettavaksi. Mikään markkinatalous ei toimi ilman kohtuullisuuden ja ohjauksen periaatteita. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voidaan rakentaa uudestaan, jos moraalin merkitys perustana tunnustetaan.

torstai 23. lokakuuta 2008

SYLVIKOTI SAI PYÖRÄTUOLIN


Kristilliset perusarvot tekevät hyvää Espoolle!
- ihminen on rakenteita tärkeämpi,
- suuri oppilasryhmä maksaa enemmän kuin pieni,
- huono hoito ei ole säästöä, vaan mitä suurinta tuhlausta,
- raha ei lisää hyvinvointia, jos arvot ovat pielessä,
- vähävaraisten auttaminen on säästöä parhaimmillaan,
- kristillinen moraali ei ole yksittäisen ihmisen hyvyyttä, vaan koko yhteiskuntaa kantava voima

Hymy oli herkässä, kun Espoon kristillisten tiskirätti-vaalikampanjan ensimmäinen pyörätuoli luovutettiin Sylvikodille Viherlaaksossa. Monet halusivat heti tuoreeltaan kokeilla uutta tuolia, ja hyvinhän se sujui. Kaikkein innostunein oli 94 vuotias Hulda, joka halusi myös kyyditä muita uudella tuolilla.
”Pyörätuolille oli todella hyvää käyttöä sillä, niistä on ollut vajetta, ja nekin joita meillä on, ovat aika huonossa kunnossa.” kertoi iloinen Sylvikodin johtaja Kirsi Jaakkola. Häntä myös kiinnosti, mistä tällainen huikea idea on kotoisin. Kansanedustaja Tarja Tallqvist kertoi sen syntyneen spontaanisti miettiessämme vaaleja ja yksi keksi, että mitäs jos näissä vaaleissa antaisimme jotain pyytämisen sijaan. Ajatuksesta innostuneena Kauklahtelainen ehdokas Sari Mäki ehdotti KD-tiskirättien myymistä vaalitilaisuuksissa pyörätuolien hankkimiseksi. Sittemmin idea on saanut valtakunnallisia mittoja, ja nyt olemme päättäneet haastaa koko kristillisten kentän tiskirättikampanjaan koko vaalikauden ajaksi, tavoitteena 100 pyörätuolia neljässä vuodessa, kertoo valtuutettu Antero Laukkanen. Ihmiset ovat ottaneet ideamme todella innokkaasti vastaan, ihmiset haluavat olla tekemässä hyvää, kun se on konkreettista ja helposti tehtävissä. Monet ovat ostaneet useita tiskirättejä, eikä vaihtorahaakaan ole aina tarvinnut antaa takaisin, jatkaa Laukkanen.

Sylvikodin asukkaat jäävät ihailemaan uutta tuolia, kun iloiset ideanikkarit jatkavat matkaansa. Olisi väärin sano, että tämä on kristillisten lahja Sylvikodille, kyllä tämä on kaikkien niiden lahja, jotka ovat tähän osallistuneet, ja toivon, että heille tulee tätä lukiessa yhtä hyvä mieli, kuin meille, iloitsee Tallqvist.