keskiviikko 22. elokuuta 2007

ROHKEA RUSI

Kansakunta seuraa suurlähettiläs Alpo Rusin oikeudenkäyntiä, mies vastaan valtio. Minäkin seuraan. Olen seurannut jo pitkään.

Rusi on rohkea ja päättäväinen. Hän nousee kyseenalaistamaan valtion suojaan itsensä paketoineen suojelupoliisin autonomiaa. Hän kysyy, voiko jokin instanssi olla enemmän kuin oikeuslaitos, enemmän kuin vapaan kansalaisen oikeus tietää mistä häntä syytetään ja millä perusteella. Saa nähdä, riittääkö oikeuslaitoksella rohkeutta olla itsenäinen.

Toivon että Rusi voittaa, sillä toivon että maahan nousee monta Rusia jotka haastavat erilaisia institutionaalisia kummallisuuksia ja käsittämättömyyksiä. Yksi sellainen on KELA ja sen virtuaalilääkärien virtuaalivastaanotto. Jaa, että mitä tarkoitan? No sitä. Kun nämä Kelan lääkärit antavat ihmisten terveydestä lausuntoja näkemättä ja kuulematta potilasta. No mitäs ihmeellistä siinä sitten on? No se kun on mahdottomien asioiden yhteen sovittamaton äärettömän käsittämätön yhtälö. Tiedän useita tapauksia, joissa henkilöllä on usean asiantuntijalääkärin tutkimukseen perustuva lausunto, jossa hänet on todettu useaan kertaan täysin työkyvyttömäksi. Mutta kun samainen kansalainen lähettää työkyvyttömyyseläkehakemuksensa lääkäriensä lausunnon ja suosituksen kanssa Kelaan, niin virtuaalilääkäri toteaa hänet työkykyiseksi ja passittaa työhön.
Eräs tällainen virtuaalilääkärin työhön pakottama puolustuskyvytön Kelan uhri sai tukityöllisyysrahojen turvin työpaikan. Oli siellä kolme tuntia ja lähetettiin taksilla kotiin, lausunto kainalossaan jossa sanottiin: ”Vaarallinen itselleen ja ympäristölleen.”.

Toivon, että nousee joku Rusi ja haastaa Kelan oikeuteen näiden tavallisten kansalaisten puolesta. Kela on kuin SUPO. Itse itsensä paketoinut valtion järjestelmä, joka ei palvele kansaa, vaan itseään ja autonomiaansa, jonka se on itselleen luonut. VOITA RUSI, PLEASE!

Ei kommentteja: