Hetkellisesti kissankarvat pimentävät taivaan ja laskeutuvat jälleen merkkinä pastoripoliitikon pikavierailusta kotikonnulle.
On sunnuntai ja viikko aikaa vaaleihin. Urheilen jakamalla vaalimainoksia. Monet asiat mietityttävät. Istun tuolissa ja luen Max Jacobsonin kirjaa Tulevaisuus ja ajattelen miten nopeasti kaikki muuttuu. Isoisoisillämme sata vuotta sitten oli ongelmanaan Nikolai, kasakat ja itsenäisyyden saavuttaminen. Meidän pitäisi nyt pystyä pysäyttämään ilmaston lämpeneminen ja pari tuhatta muuta juttua.
Olen tehostanut kierrätystä. Harrastan vanhoja huonekaluja. Tunnen syyllisyyttä puutteellisesta jätteenkäsittelystä omassa taloudessamme. Sammuttelen valoja. Syön vain vapaan kanan munia.
Sitten joku tonttu sanoo TV:n vaaliohjelmassa, että Suomi on niin pieni maa, ettei meidän teollisuutemme päästöillä ole paljoa vaikutusta maailman ilmastotilanteeseen. Suomi! Entäs minä? Meidän talo? Espoo? Minä luulin, että jokainen maitopurkki on tärkeä! Milloin ihmiset oikein heräävät?
Useimmille meistä tuo poliittinen kenttä on liian iso, jotta siitä saisi tolkkua. Suurten puolueiden mainonta on suunnattu toisiaan vastaan, eikä niitä ymmärrä ilman selitysteosta.
Olen usein haaveillut jonkinlaisen yhteiskunnallisen piilovaikuttajan asemasta. Zorro, Batman, Punainen Neilikka, joku sellainen joka ilmestyisi kuin tyhjästä ja estäisi pahojen korruptoituneiden herrojen ja rouvien huonot aikeet. Ilman väkivaltaa tietenkin, korkeintaan pari mustaa silmää sallittaisiin. Ehkä jonkinlainen kissahahmo?Ooh. Pastoripoliitikko raahautuu saarnareissultansa kotiin lopen uupuneena. Pastorin homma on ympärivuorokautista ja enemmänkin elämänasenne kuin ammatti. Onkohan poliitikonkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti